Kahdennelletoista kuukaudelle käännyttäessä on armoton vain äiti kelpaa -kausi selätetty, eikä meidän poika enää arkaile vaikka joku tuttu koppaisikin syliin tai tulisi ihan lähelle. Selvä ero tuttujen ja tuntemattomien välillä kuitenkin on; tuntemattomien sylissä jätkä ei yhtään viihdy, mutta tuttujen syli kelpaa (ei tietenkään tosi paikan tullen, vaan silloin kelpaa vaan jompi kumpi vanhemmista). Toisaalta ei jätkä enää ala parkaukaan samalla tavoin kuin hetki sitten, jos joku astuu edes puolivahingossa metriä lähemmäksi. Uusissa paikoissa jätkä hetken seurailee ujona ympäristöä ja vasta sitten lähtee tutkiskelemaan uusia juttuja. Kaikki uusi on kuitenkin mielenkiintoista ja muut lapset ovat erityisen kiinnostavia. Mutta hetki on ensin seurailtava sivusta, ennenkuin suuna päänä minnekään sännätään.
Rytmi on säilynyt meillä ennallaan, tosin nukkumaan mennään jo seiskan - puolikasin maissa, kun jäbä on aivan puhki. Aamupäikkärit ovat edelleen pidemmät; tunnista kolmeen riippuen nukkumisympäristöstä. Yöunille on tovi jo nukahdettu aivan itse ja se helpottaakin kovasti. Päikkäreille sen sijaan täytyy nukuttaa (kuten tähänkin asti) ja vaunupäikkäreille nukutus käy sisäpäikkäreitä sata kertaa helpommin. Ruokailut eivät suju enää entiseen tapaam muitta mutkitta, vaan pikkuherra tykkäisi mieluiten sotkea tai syöttää koiria suoraan pöydästä ja suoraan kädestä. Vähän omaan suuhun ja sitten vähän koirien suuhun. Välillä koirat on laitettava toiseen huoneeseen tai koirien turkit ovat puuroa pullollaan. Äidin ruoat eivät kelpaa jäbälle enää ollenkaan, mutta äiti ei aio antaa purkkiruokafanitukselle periksi. Lisää mausteita kehiin, niin josko se kotiruokakin rupeaisi uppoamaan.
Uinti ja mersu pitävät pintansa jäbä. ykkösjuttuina. Samoin koirien kiusaaminen. Imuri on kauhean pelottava, koska koiratkin pelkäävät. Kivaa on aukoa laatikoita, sulkea ovia, roikkua wc-pöntössä, raahata kenkiä ja syödä koirien flexiä - eli tehdä kaikkea kiellettyä. Asioiden osoittaminen ja "tuu" sanominen on pop, samoin kaikenlaiset lamput. Kukkuu ja piilosilla oleminen on huippuhauskaa ja villitsee jäbän aivan täysin. Röhönauraminen on huippua, samoin legot ja niillä rakentelu. Yhdessä on mukava touhuilla, mutta myös yksin leikkiminen onnistuu.
Yhdentoista kuukauden korvilla saunottiin myös ekaa kertaa sekä juotiin tavallista maitoa. Kumpikin oli jäbästä ihan rutiinihommaa eikä hän pitänyt niitä mitenkään ihmeellisinä :)
Liikkuminen sujuu edelleen tukea vasten, seisominen ilman tukea on lisääntynyt ja seisoskeluajat pidentyneet, mutta askelia otetaan ilman tukea vasta muutama. Äitte taitaa viitata äitiin ja painokas MMM tarkoittaa anna. Sanoja ei siis vielä tule, mutta yritys on kova :) Sormella kuitenkin osoitellaan sinne sun tänne ja haetaan siten nimiä asioille.
Rakkausvaje yllättää jätkän aina välillä ja esimerkiksi iltaisin on tärkeää istua lähekkäin ja puuhailla jotakin yhdessä; rakentaa legoilla, pinota tavaroita tai lukea kirjaa. Iltarutiinit sujuvat muitta mutkitta, kun yhdessä on hetki touhuttu ja rauhoituttu. Ai-ai haleja jäbä antaa oma-aloitteisesti ja sulattaa sydämiä omista vanhemmistaan isovanhempiin.
Meidän jätkä on iloinen tapaus, joka ei turhaan kiukkua. Väsymys ketuttaa niin maan vietävästi, mutta muut jutut ei tätä herraa paljon hetkauta. :) Ihana pieni mies <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti