Kuulumisia kuvina

Unelmat ovat käymässä toteen ja 1,5 vuoden projekti menossa päätökseen. Toivottavasti keskiviikkoiltana pääsen kertomaan teille ilouutisia. 

Sillä välin valotan kuulumisia kuvina. Ollaan vietetty kotipäiviä, käyty ostoksilla, kerhoissa, nähty ystäviä ja sukulaisia sekä leikitty. Esikoisen suosikkileikit ovat pikkuautoilla leikkiminen, keittiöleikit ja kaikenlainen korjaaminen. Kuopus tykkää seurata esikoista ja voi luoja miten tuon vauvan  silmät loistavatkaan kun hän katsoo taitavaa isoveljeään. Olen niin onnellinen, että meillä on kaksi lasta. 

Huomenna saan ihanaisen ystävän kylään ja muutenkin meillä on melko paljon ohjelmaa kun olen poikien kanssa keskenään seuraavat neljä päivää. :) 

Miksi sitä imettää?

Imetyksen terveysvaikutukset ovat huimat. Sen lisäksi ruoka on aina mukana ja vieläpä ilmaista. Tissi suuhun ja sillai, niinkuin esikoisen raskausaikana ajattelin. 

Noh, varmaan se joillakin niin menee. Mutta ei meillä. Esikoisen kohdalla osittaisimetin 8kk ja lisämaidot kulki mukana synnäriltä asti. Määrät pomppasi tietämättömyyden vuoksi helposti ja kierre oli valmis. Kyllähän minä kaiken tiedon teoriassa osasin, käytäntö ja usko puuttui. Toisen kanssa täysimetyksen ihanuutta kesti 4 päivää ja sitten tuli lisämaito kuvioihin. Lamaannuin niin, etten tajunnut olla stressaamatta ja tehostaa imetystä. Oikealla tsempillä lisämaito olisi saatu varmasti nopeammin loppumaan. Mutta nyt 5,5kk työn jälkeen mennään vihdoin kiinteillä ja rintamaidolla. Puuron teen korvikkeeseen, että maidon saanti on turvattua, mutta voi olla että kyseessä on hätävarjelun liioittelu. Mutta luoja, että minä olen helpottunut. Vihdoin.

 

Mutta miksi sitä jaksaa tapella 5,5 kuukautta? Vauva itkee ja kiukkuaa rinnalle, lakkoilee, puree, repii rintaa niin että koko rinta on naarmuilla? Koska se hetki, kun vauva nukahtaa tyytyväisenä rinnalle ja hymyilee unissaan tai katsoo suoraan silmiin ja kujertaa - kantaa kaikkien vaikeuksien yli. Yli lakkojen ja raivareiden. Se on puhdasta kultaa <3

Onko teillä lihat aloitettu?

Saksalainen vastaisi jein. Eli kyllä ja ei. Kuopus sai kerran kanaa. Sen jälkeen en ole muistanut ostaa. Ensimmäisen kohdalla lihojen aloitus oli suunniteltu tarkoin ja pakkasessa oli jääpalamuoteissa rakkaudella valmistettua lihaa aina riistasta loheen. Nyt pakkasessa on jauhelihaa parin jääpalan verran kun ihanainen äitiystävä antoi eilen kylävierailulla dogibägin mukaan kotiin viemiseksi. Kaksi lasta ja kaksi kättä. Siinä kai se. Lupaan kyllä skarpata nyt. Tänään jo ostinkin lisää jauhelihaa, kanaa ja lohta. 

Palataan siis takaisin ruotuun. Siinä missä esikoiselle tein ruoat aina suunnitellusti erikseen, kuopus saa sitä mitä muutkin. Tänään on kanaa, joten kanaruoka valmistuu kuopukselle erillisessä astiassa. Ei enää ole aikaa valmistaa erikseen ruokia. Edelleenkin myös koirat saa barffia, vaikka olin henkisesti antanut itselleni luvan luopua siitä kun toinen lapsi syntyy. Ehkä sitten kolmannen kohdalla..

Täällä eletään jännittäviä hetkiä, sillä unelmatalo on nyt lähempänä kuin koskaan. Katsotaan, saako viikon kahden sisään onnitella :) Aurinkoista perjantaita. Ei kai voi todeta kuin että viikonloppu<3 Tähän esikoinen lisäisi "ei äijä (=isi) töi". Niimpä, isi on meidän kanssa kotona <3

Kolme lasta ja sitä rataa.

Nuorena ajattelin, että 23-vuotiaana minulla on kaksi lasta, iso koira, omakotitalo ja sijoitusalalla työskentelevä mies. Lapseni ovat nimeltään Miia ja Veera. Asun jossakin ihan muualla kuin kotipaikkakunnallani. 

Nyt olen 28-vuotias, minulla on kaksi lasta, kaksi pientä koiraa, omakotitalo ja sijoitusalalla työskentelevä mies. En olisi arvannut kymmenen vuotta sitten lahkeensa tennissukkiin työntävästä urheilijajuipista ikinä kuoriutuvan miestä, joka työskentelee sijoitusalalla. Siis en I K I N Ä. Lapseni ovat poikia eikä kumpikaan ole nimeltääm Veera tai Miia. Hingumme mieheni kanssa takaisin kotiseudulle, noh, koska turvaverkko ja arki. Uskomatonta. 

Mutta niin, kaksi lasta. Haluan kolmannen.  Mutta en vielä. Nyt haluan tauon ja omaa aikaa. Haluan palata töihin ja olla perillä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Se montako pulkkamäkeä laskettiin tai tekikö vauva kakan juuri kun olimme lähdössä ulos, ei saa olla enää päivieni kohokohta. Ainakaan montaa vuotta. Enkä nyt vähättele yhtään ketään, vaan MINÄ tarvitsen nyt muuta. En ole vielä pitkään aikaan palaamassa työelämään, mutta sitten kun palaan, palaan pidemmäksi aikaa kuin viimeksi. Tunnen syyllisyyttä, kun kirjoitan näin. 

Ja jos nyt ihan totta puhutaan, en edes uskalla vielä yrittää kolmatta. Kuopuksen yrittämisen myötä vuoden henkinen helvetti keskenmenoineen ei houkuta yhtään. En jaksaisi sitä nyt. En voisi tehdä lapsilleni sitä nyt. Viedä iloista äitiä heiltä. Sitä paitsi, haluan kroppani kuntoon. Ja käydä kampaajalla. Viimeksi kävin kampaajalla kun menimme naimisiin. Ja siitä on kohta neljä vuotta. Haluan käyttää seksikkäitä alusasuja, nauttia paljusta, nuotiosta, saunasta, viinistä. En halua vahtia itkuhälytintä tai tuntea syyllisyyttä siitä, etten ole vauvan vieressä tai miettiä koko iltaa, miten vähän saan seuraavana yönä nukuttua. Rakastan lapsiani ylikaiken, mutta rakastan myös itseäni. Nyt on minun vuoro välillä. Silti toivon, että joku päivä olen vielä niin onnekas, että saan lisää lapsia. Ainakin yhden, jos ei kaksi. ;)

Onnellisempi. Mutta yksinäisempi.

Olen tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan elämässäni. Minulla on juuri nyt kaikki todella hyvin. Rakkaan mieheni kanssa on ensi kuussa takana yhteistä taivalta kymmenen vuotta ja meillä on kaksi ihan täydellistä poikaa. Kaksi ihanaa koiraa ja todella kaunis koti. Ympärillä suuri tukijoukko ja paljon ystäviä. 

Mutta samaan aikaan olen yksinäisempi kuin ehkä koskaan. Päivät vietän poikien kanssa kotona ja kontaktini vaihtelevat kerhotädeistä kaupan kassoihin. Tapaan äitiystäviä, mutta kun aikaan on paljon, ei muutama tunti viikkoon tunnu paljolta. Vaikka tapaamme lisäksi monta kertaa viikkoon ilta-aikaan ystäviä ja sukulaisia, tunnen itseni yksinäiseksi. Ei kotiäidillä ole työkamua, jolle kertoa kun joku menee pieleen tai kun joku onnistuu. Tietysti on lapset, mutta aikuisen seura päivisin puuttuu. Se on todella harmi, sillä nämä hetket, kun lapset ovat pieniä, ovat ainutlaatuisia. Ne ovat hetkessä ohitse eikä niitä saa takaisin. Silti en mahda sille mitään, että tunnen yksinäisyyttä. Olen todella seuraihminen - ollut aina - ja siksi tämä "yksinäinen arki" on aika erilaista. Kotiäitinä on aikaa ajatella paljon, vaikka ei olekaan aina aikaa tehdä kaikkea. Tuntitolkulla päivässä imettäessä kerkeää mielessä käydä monenmoisia ajatuksia. Siksi kai mieskin on todennut, että verkkoshoppailu on taas yksi harrastuksistani. Kallista tämä imettäminen. 

Yksinäisyys aiheena on aika tabu Suomessa, mutta en usko olevani näiden ajatusteni kanssa yksin. Heh, vaikka joskus siltä tuntuukin. Olo voi tuntua yksinäiseltä myös keskellä suurta perhettä tai ystäväjoukkoa. Saati jos sitä olisikin ihan yksin. Onneksi ei. 

Niitä päiviä.

On niitä päiviä, kun tekisi mieli painua ovesta ulos silloin, kun mies tulee töistä kotiin. Ei niinkään miehen takia, vaan lasten. Ne ovat niitä päiviä, kun vauvaa eniten vituttaa kaikki ja taapero leikkii saatanan lähettilästä. Tällainen päivä oli viime viikolla. En enää edes muista mitä kaikkea silloin tapahtui, mutta hoin itselleni, että illalla otat sitten "omaa aikaa", kun mies tulee kotiin. No, otinko? Noh, painelinhan mä itsekseni laittamaan pyykit ja ilmoitin miehelle, ettei nyt kannata jutella. Verenpaine kerkesi laskea ennen pikkukakkosen loppua ja sitten jo naurattikin. Mutta ihan totta, välillä musta tuntuu, että tulen hulluksi. Mutta onneksi ehkä vain noin 10% ajasta. 

Sitten on niitä päiviä ja hetkiä, kun sydän sulaa. Esimerkiksi eilen, kun mies oli reissussa ja valittelin taaperolle, ettei äiti saa aamukahvin kanssa lukea lehteä kun lehti on vielä laatikossa (mies hakee sen aamuisin koirien kanssa kun me selviydytään vasta myöhemmin ulos) ja taapero ilmoitti "mi hain" ja toi kierrätyslaatikosta äidille lehden. Tai noh, Gigantin mainoksen. Mutta olihan se kahvin kanssa luettava, kun toinen rakkaudella toteutti äidin toiveen. 

Ja sitten on niitä ihania hetkiä, jotka samalla sulattavat sydämen ja ärsyttävät. Esimerkiksi tänään, kun meidän aamuäksy vauva vihdoin pitkän taistelun jälkeen nukahti rinnalle ja taapero huikkasi "vauva tuukko" ja muiskautti ison pusun vauvalle. Todella söpöä, mutta _koko_ rumba alusta. Ääniherkkää lasta on välillä mahdoton syöttää ja nukuttaa tässä (ääni-)ärsykeylivirrassa. 

Mutta ovat nämä kullannuput ihania. Erityisesti näin naistenpäivänä sitä tuntee suurta kiitosta siitä, että on syntynyt naisena ja on saanut kaksi tällaista ihmettä. <3

Hiihtokisat, MM-Kisat, kielijänneasiaa ja muuta

Täällä on ollut vilskettä viime aikoina. Tämäkin aamu oli taas sellaista rumpaa, että oksat pois. Sairaalassa käynti, vieraat ja ruoanlaitto sekä väsynyt vauva JA taapero on aikamoinen setti yhteen aamupäivään. Kylläpä vaan totesin itsekseni kun syötin vauvalle kiinteitä, taaperolle ja itselleni ruokaa sekä lypsin samalla että väkisin loppuu kädet. Ei riittäisi yksi lisäkäsi, vaan tarvitsisin oikeasti neljä. Onneksi laulamiseen ei tarvittu käsiä kun taapero halusi, että syönnin ajan lauletaan vielä hiijjala hiijjala heitä. Vähän erilaisia on kotiäidin arjen haasteet verrattuna työhaasteisiin :D :D :D

Viime sunnuntaina käytiin esikoisen ekoissa hiihtokisoissa ja hyvinhän ne menivät! Alku meinasi olla tahmeaa, mutta sitten luonnistui paremmin. Ja parastahan oli mitali :)

Alkuviikko vietettiin Lahdessa mm-kisoissa mummon ja papan kanssa. Automatkat menivät todella hyvin, vaikka niitä kovasti etukäteen stressasin. Meiltä Lahteen on noin 3,5h ajomatka ja reissuun lähdettiin vain yhdeksi yöksi. Erityisesti tiistai päivä oli rankka, kun kisoihin lähdettiin matkaamaan jo n klo 10 ja kisoista kotiinpäin n klo 16. Kotona oltiinkin illalla kasin aikaan. Mentiin yhden kakan taktiikalla (heh) ja olen postiivisesti yllättynyt poikien matkan teosta. Viimeiset kymmenen - parikyt kilsaa ennen pysähdystä meinasi aina tehdä tiukkaa, mutta muuten meni hyvin. Istuin välillä keskessä toimien viihdyttäjänä. 

Tänään käytiinkin sitten tsekkauttamassa vauvan kielijänne. Erikoislääkärin mukaan sitä olisi voinut leikata 2mm, mutta se onko sillä väliä lopulta, jää arvoitukseksi. Niimpä jäämme seurailemaan onko vain vähän kireästä kielijänteestä haittaa, erityisesti kun pahimmat imetysongelmat ovat jo takana päin. Lääkäri olisi leikannut jänteen, jos olisin halunnut, mutta hänen mielestään on paras vielä seurata. Näillä siis mennään. 

Ah,mikä hiljaisuus täällä kodissa nyt vihdoin vallitsee, kun molemmat lapset vihdoin nukkuvat. Tämä on arjen luxusta, erityisesti tällaisina päivinä kun tuntuu, että jokapaikkaan pitäisi revetä.