Meidän sormiruokamatkaa

Tänään olin rupeamassa tekemään pakastimeen lettusia ja lättysiä, kunnes havahduin siihen, että parin viikon päästä kuopus on yks vee. Eli saa alkaa syömään samaa ruokaa muun perheen kanssa. Meidän sakissa se kyllä helpottaa, kun saadaan kaikki syödä samasta padasta. Tai niinhän me ollaan tehty nytkin, mutta kuopuksen ruoka on nostettu sivuun ennen lihaliemiä, grillismqustetta tms suolaa sisältävää tuotetta tai tehty erillisessä astiassa. Tietyt ruoat on kuopus kuitenkin skipannut ja odotankin sitä, että päästää syömään samaa ruokaa ilman lisätyövaiheita tai muita keplotteluja.

Me päädyttiin sormiruokailuun kun kuopus teki lusikkalakon. Alkuun sormiruokailu oli kamalaa. Olin ihan varma, että lapsi tukehtuu. Hiljalleen taito syödä kuitenkin harjaantui ja nykyään kakomista tapahtuu tooodella harvoin tai ei juuri ollenkaan. Kuopus on siinä mielessä ollut konstikas, ettei hän avaa suutaan valmisruoille. Ei edes smoothie pusseissa, vaikka hedelmäsmoothieita rakastaakin. Voi, kuinka nämä lapset ovatkaan erilaisia. Esikoiselle piilotin omatekemää ruokaa pilttipurkkeihin, sillä esikoinen ei paljon meikä mutsin safkoista piitannut. Kakkonen taas elää ennemminkin pyhällä hengellä kuin kaupan safkalla. Nyt on tullut tehtyä pakkanen piukkaan erilaisia nyttösiä ja nöttösiä ja nyt täytyykin alkaa tyhjennellä pakkasta. 

Tähän asti lusikka on ollut meillä viihdyke, mutta nyt on annettu kuopukselle mahdollisuus syödä jogurttia lusikalla. Siis sotku on ihan kamalaa, mutta joskus kai se on aloitettava. Huhhuh. Onneksi on koirat vaikka muun siivouksen yhteydessä kyllä ärsyttääkin nuo karvapallot. 

Sormiruokailua on nyt siis takana puolisen vuotta. Tämän puolen vuoden aikana olen saanut syödä itsekin aina oman ruokani ja pystynyt siivoamaan jopa keittiön lasten syödessä. Ainoa miinuspuoli on sotkun lisäksi se, että vajaa kolme vee esikoinen on "taantunut" aika usein sormiruokailemaan vaikka on aterimien käytössä jo ihan haka. Jos kolmas lapsi vielä tulee, mennään ehdottomasti sormiruokaillen, mutta toivoisin, että valmissapuskoille olisi paikkansa kiireisinä päivinä tai reissuissa. Onneksi kuopus on hyväksynyt hedelmäsmoothiet ja avocado on ollut meidän vakkari reissusapuska :)

Ihana pieni 11kk

Meidän pienin täytti maanantaina 11kk. Se tarkoittaa samalla, että vauvavuoden viimeiset hiekanmurut lähtivät tiimalasista valumaan. Tietyllä tapaa helpompaa niin, mutta samalla haikeaa. Kohta meillä ei ole enää vauvaa. Mikä siinä oikein on niin haikeaa? Se tietty puhtaus, viattomuus sekä tietynlainen avuttomuus ja haavoittuvaisuus katoaa. Samalla tuntuu haikealta, oliko tämä tässä? Ovatko nämä viimeiset kuukaudet kun olen lasten kanssa kotona ja saanko koskaan enää nostaa rinnoilleni pienen pientä ihmettä pitkän odotuksen jälkeen. Tällä hetkellä hetken vielä taaperona oleva esikoinen, jolla on kolme vuotiaan uhma päällänsä, toimii sellaisena seksuaalivalistajana ettei vauvakuumetta pukkaa. Kun seuraa alati oppivaa kuopusta on helppo ymmärtää miksi esikoisen aikaan vauvakuumeilin niin kovasti. Uhmaikä pitää kuitenkin huolen, ettei vaaleanpunaiseen vauvakuplaan tule hypättyä. Ainakaan vielä. En tiedä onko lapsiluku täynnä. En ihan totta tiedä. Ja voihan olla, ettei meille lapsia enää suotaisikaan. Antaa ainakin muutaman vuoden kulua ja katsotaan, mitä elämä on meille varannut. 

Yksitoistakuukautinen kuopus. Millainen hän on? Mistä pitää ja mistä ei? Hän rakastaa olla huomion keskipisteenä ja osaa hakea huomiota. On iloinen veikko, jolla on aina virne kasvoillaan (ja edelleen ruskeat suuret silmät sekä "muotoillut" kulmakarvat). Menee aina isiä vastaan, kun isi tulee töistä. Tykkää tanssia, pelata palloa, leikata nurmikkoa ja viime viikonloppuna hoploppissa oli aivan haltioissaan. Ei tykkää, kun isoveli kiusaa tai jos äiti pirulainen ei anna tissiä. Osaa suuttua, jos ei saa tahtomaansa ja silloin heittää tai lyö (lieneekö mallioppimista, huoh. ). 

Omistaa kuusi hammasta, neljä ylhäällä ja kaksi alhaalla. On tutustunut reilun kuukauden hapanmaitotuotteisiin ja maha on kestänyt suht ok. Tykkää avocadosta, makaronista ja bataatista, ei tykkää lihasta sellaisenaan. Siirtyi viime yöksi esikoisen kanssa samaan huoneeseen, mutta katsotaan, jatketaanko niin. Toistaiseksi ei muutosta yöheräilyyn, joita onkin varmaan sata yössä. 

Kuopus ei edelleenkään vierasta, vaan on avoin ja luottaa aikuisiin. Antaa jopa haleja niille, joita ei ole pitkään aikaan nähnyt. Samassa saattaa kyllä läpsäistä kasvoille ja nauraa perään. Päristelee autoleikeissä ja vähän hevos-, lehmä- ja koiraleikeissäkin. Kaikki siis pärisevät, brum vrum. 

Rakastaa edelleen kenkien maistelua ja ulkona syö kiviä. Tykkää hedelmistä ja eritoten rusinoista, joita saa potalla ollessaan. Ei ole todellakaan hokassut pottailun ideaa, mutta rusinoiden voimalla suostuu nykyään istumaan potalla edes hetkisen. Pitkä on matka ensimmäiseen pottapissiin saati kakkaan. 

Kuopus kiipeilee joka paikkaan kuin apina ja kävelee taaperokärrin sekä tuen avulla. Ei onneksi vielä muuten. On nopea liikkeissään ja vähän malttamaton. Önisee sen merkiksi, että tarjoilija toimii liian hitaasti ja heittää ruoat lattialle osoittaakseen, että kiitos, ruoka oli hyvää ja tulin täyteen. Isoveljen uhmakohtauksia katsoo kummastellen ja välillä taputtaa bravon merkiksi. Viihtyy ulkona touhuillen sekä sisällä koiran kupeilla, polttoouukorilla ja keittiön laatikoilla. Joskus myös lelujen parissa (silti sata kertaa paremmin kuin esikoinen aikoinaan). 

Aikamoinen kullannuppu tämä poika numero kaksi. Kerkiävä, iloinen ja perustyytyväinen poika, joka joutuu jatkuvasti isoveljen mukiloimaksi. Meidän ihana kuopus 11kk <3

Taas se aika

Täällä on eletty taas sitä aikaa, ettei huvita kirjottaa blogiin mitään. Ei yhtään mitään. Välillä tuntuu, että olen niin väsynyt. Niin väsynyt tähän arkeen ja sen kiireisyyteen. Nyt on kroppa kipeä raa'asta työnteosta, mutta mieli hyvä; jotakin vaihtelua tähän kotiäidin arkeen. Ja ihanaa, fyysistä työtä! Olen hiljalleen ikävöinyt kuntosalia, body pumpia jne. Jotakin missä kroppa huutaa armoa. Nyt on tullut punttisalitreenit lapion varressa, kun on laitettu pihoja oman näköiseksi. Kesken vielä osa, mutta olen niin innoissani :)

Viime viikot

Arki soljuu täällä tasaista rataa. Poikien kanssa puuhaillaan kaikenlaista, tänään mm ohjelmassa oli leikkipuistossa ja kirjastossa käynti, iltapäivällä ulkoilua ja sitten illaksi vaarilaan. Vuosi vuodelta arvostan omaa perhettäni ja sen tapoja yhä enemmän. Tänäänkin lampsittiin valmiiden patojen äärelle ja samalla sain autonpesunkin kaupan päälle. Meillä on perheessä ollut tapana sanojen sijaan osoittaa rakkautta pienillä teoilla. Tyypillinen esimerkki on se, että yli 70v isäni joka kerta tulee saattamaan meidät autolle ja kantaa hoitokassin ja muut tavarat tai on vastassa kun saavutaan. Pyytämättä. Voi miten paljon kahden pienen lapsen äidin sydäntä yksi lisäkäsipari voikaan lämmittää. <3

Ollaan saatu nauttia myös luonnon antimista. Pihapiirissä kasvaa mustikoita, vadelmia ja herukoita. Mehut on tehty ja pakkanen täyttyy hiljalleen. Puolukat vielä kypsyvät, mutta niitäkin päästään pian poimimaan. Lasten kanssa poimiminen tapahtuu pienissä erissä, esim välipala- tai iltapalamarjat kerrallaan. Hyvin uppoavat :)

Odotan kovasti jo kerhojen alkua, jotta saadaan jotakin säännöllisyyttä tähän elämään. Töihin palaan vuoden alusta, joten hetki on jäljellä vielä tätä kotiäidin arkea. Lauantaina tapahtuu pieni muutos arkeen, sillä lähdemme mieheni kanssa yrityksemme juhliin kahdestaan - ensimmäistä kertaa! ihana ystävä tulee hätiin, jotta voimme lähteä <3 Samalla ihanaa, mutta niin jännittävää ja pelottavaakin. Toivottavasti kaikki menisi kaikilla osapuolilla hyvin ;)

Hei, olen kotiäiti.

Olen ollut kotona nyt vuoden. Esikoiselta olin kotona 1v 3kk ja poikien välissä 8kk töissä. Ulkona "tuulettumassa" olen käynyt viimeksi mieheni kanssa 8/2015. 

Ja sen kyllä huomaa. Pystyn kyllä raportoimaan monesko kakka keltäkin tänään tuli tai kuka kiukutteli eniten, mutta kotipihamme nurkkien ulkopuolelta en tiedä mitään. En tiedä vallitsevasta taloustilanteesta, kuumimmasta juorusta tai edes säästä. Tiedän lapsista ja koirista ja tekemättömistä kotitöistä. Päivän kohokohta on hitaat aamut ja aamupala ilman kiukkukohtausta. Oikea hailaitti on vaikkapa lattian pesu rauhassa. 

Tiedän, että tämä on vaihe. Mutta vähän jo kaipaan sivistystä. Että osaisin taas jutella ihmisille. Vaikka eniten olen nyt oppinut elämässäni, on tämä sellainen elämänkoulu ollut. Räkäposkella huutava uhmaikäinen taapero on saanut aikaan sellaiset lehmänhermot etten olisi voinut koskaan uskoa omalla temperamentillani. Tästä jos selviää, selviää mistä vain. Välillä tulee kirjaimellisesti turpaan tai pikkuautosta naamaan, mutta silti on jakswttava antaa itsestään 110%. Olipa takana yöunia tai ei. 

Tässä hommassa olen venynyt enemmän kuin koskaan. Myös ihan fyysisesti, kun olen jalallani kurkotellut, ettei pieni pää kopsahtaisi lattiaan kaatuessaan. Palkkana on onneksi rakkaus. Se, kun pieni kapsahtaa kaulaan tai sanoo "äiti, minä rakastan sinua". Silloin unohtuu se, ettei pissi mennyt tarkoituksella pönttöön vaan wc harjaan tai että puuro lentää kaarisyljessä juuri pestylle lattialle tai koiran turkkiin. Tai, että pallo tulee potkaistua vahingossa takaraivoon kahvipöydässä. Ne pienet hetket palkitsevat siitä, kun koko päivä tulee juostua hikihatussa ja leikittyä diplomaattia. :)

Diy peräkärry

Meidän esikoinen on varsinainen työmies. Tykkää kovasti kaikista härveleistä ja työkaluista, kottikärryistä jne. Bongasin facen ryhmästä idean mönkkärin peräkärriin ja tänään lähti idea toteutukseen. Hintaa kärrille tuli vajaa 5€ kun ostin Ikeasta tuon laatikon. Kaljakärri löytyi varastosta. Laatikon kiinnitin laatikon värisillä nippusiteillä, jotka kiinnitin porattujen reikien läpi kaljakärrin runkoon. Itse kärri on tällä hetkellä koirien talutushihnalla kiinni, kun muutakaan kiinnitystä en löytänyt tähän hätään. Klipsikiinnitys jokatapauksessa, jotta kärri on helppo irrottaa. 

Ja kylläpä poika tykkäsi :)

Pienin 10kk

Meidän kuopus täytti tänään 10kk. Ihana aurinkoinen poika, joka kerkeää _joka_paikkaan. Kiipeää portaita kauheaa kyytiä, jos huomaa, että joku on tulossa hakemaan häntä pois. Ja sitten yleensä suuttuu.

Nostaa jalkaansa koko ajan ja koittaa kiivetä kaiken päälle. Syöttötuoliin, isoveljen junnutuoliin, sohvalle, takkaan, siis ihan kaikkialle. Tänään jätkä kiipesi astianpesukoneen avoimen kannen päälle ja nakkeli pöytätasoilta laseja kivilattialle. Kaksi ehti heittää - ilman että ilmekään värähti - ennenkuin ehdin hätiin. Huh. Ja jos tuulikaapin ovi jää auki, on alta aikayksikön imeskelemässä kenkiä. Kyllä. Vähän vastustuskykyä ja pihalta hiekkaa ja kiviä päälle. 

Jäbä nauraa hekottaa palloleikeille ja rakastaa mersuajeluita sekä nykyään myös kylpyä. Jos joku menee kylpyhuoneeseen, niin tämä kärppä hiihtää heti perässä; minäkin! Tänään jäbä oli niin väsy, että nukahti kun ajoi isin kanssa ruohoa. Uskomatonta, että lapsi voi nukahtaa kesken touhun (ei meinaan ole käynyt esikoisen kohdalla!!!) 

Kuopus tykkää leikkiä kovasti eikä edelleenkään vierasta. Hampaita on neljä ja niitä välillä teroitellaan äidin tissiin. Hiustyyli on pysynyt helppohoitoisena koko 10kk. 

Nyt on ruvettu harjoittelemaan omassa sängyssä nukkumista, sillä kukaan ei nuku jos jäbä on keskessä. Ensinnäkin hän haluaisi nukkua vaan tissi suussa ja itkeskelee siksi vähän väliä. Pyörii ja hyörii eikä tilaa ole tarpeeksi. Omassa sängyssään taas heräilee parin tunnin välein, välillä jopa 3-5h päästä vasta. Keskessä varmaan 2min välein. 

Kuopus väläyttelee valloittavaa hymyänsä (=Hugo irvistystänsä) auliisti ja narskuttelee hampaitaan sekä - valitettavasti - syleskelee ruokapöydässä. Osaa vähän jo varoa isoveljeään, mutta lähtökohtaisesti tykkää kun isoveli paijaa (tai painii). Osoittelee käsillään, kun haluaa syliin ja syödessään önisee, jotta tarjoiluväki toimisi pikkaisen nopeammin. Inhoaa vaipan laittoa ja pukemista. Päristelee auton ääntä matkien. Rakastaa xylitolitabletteja mutta inhoaa hampaan pesua. Meidän ihana kuopus, niin omanlaisensa <3

Pieni

Onko täydellisempää paikkaa, kuin tässä vierelläsi. 

Kuunnella tuhinaasi, maiskuttavia huuliasi. 

Katsella kauniita kasvojasi. Kohoilevaa masuasi. 

Vain hetken olet niin pieni. Niin pieni ja haavoittuvainen. 

Samalla niin täynnä tarmoa, iloa, tahtoa ja voimaa. Niin pieni ja täydellinen. Meidän poikamme. Kiitos, että olet<3

Piimäkokkare wtf?!

Niinkuin äitiydessä yleensäkin, myös tässä asiassa olen joutunut syömään sanani. Tai siis ajatukseni. Omat ennakkoluuloni asiasta, josta minulla on mielipide vaikken tiedä siitä mitään. Olen kuullut piimäkokkareesta, mutta ajatellut jotenkin että se liittyy siihen, että tekee jotakin väärin. Ei huolehdi hygieniasta tms. No, eilen se iski minuun. Perkeleen piimäkokkare. 

Yöllä jo tunsin rinnassa, että nyt tulee paha tukos tai tulehdus. Ihmettelin kovasti, sillä jotenkin päässäni yhdistin, että tulehdukset kuuluvat pikkuvauva-aikaan. Ei kohta 10kk imetettävän aikaan. Noh, olo muuttui kurjemmaksi ja kurjemmaksi ja päivän aikaan nänniin muodostui valkea kohta. Ei siis mikään patti tai kohouma, vaan nänni oli pienen pieneltä kohtaa vain valkoinen väriltään. Niimpä selvitin asiaa. Toisin kuin parissa aiemmassa rintatulehduksessa, tässä rinta kasvoi ja kasvoi ja kasvoi ja kipeytyi. Vauveli hylki rintaa täysin. Kun sieltä ei tule, hän ei halua sitä. Kun hän vihdoin suostui rinnalle neljän aikaan, olo helpotti valtavasti. Sitä ennen olinkin kokeillut kaikki niksit. 

Piimäkokkare on siis rintatulehdus, jossa tulehdus on aivan tiehyen päässä ja estää maidon virtauksen ulos. Huhhuh. Todella kivulias. Mikäli kokkare ei lähde pois, tulehdus voi uusiutua. Nyt jään seurailemaan, kuinka käy. Olempa taas viisaampi, vaikka mielummin olisin tämänkin kokemuksen skipannut :'D

Paluu arkeen

Täällä alkaa isimiehellä kolmas viikko töitä loman jälkeen. Meidän arki is back. Eka viikko tuntui pitkältä kuin nälkäviikko ja haikailin taas töihin lähdön perään (vaikka tiedän, että kun se hetki koittaa, ikävöin ja suren kovasti ohitse olevaa äitiyslomaa). Ensimmäinen viikko meni siis arjen raskautta ihmetellessä. Toka viikko meni jo nopsaan ja touhuttiin poikien kanssa entiseen malliin. Jos pitää valita ulkona liikkuminen vai kotona olo lasten kanssa, valitsen tuhat kertaa mielummin ulkona käymisen kuin kotiolot, koska yleensä kaikesta rankkuudesta huolimatta on vaan jollakin tapaa helpompaa niin. 

Mieli on mennyt up and down. Huonosti nukuttuja öitä, paljon sokeria eikä liikuntaa (joo tuhansia arkisia askelia, pomppuja ja pelastushyökkäyksiä kylläkin). Pitkästä aikaa vietin päivää etten tehnyt yhtään mitään. Tai paljon mitään. Sellainen ei sovi minulle tai ole minua, mutta ei vaan huvittanut. Nyt on onneksi taas huvittanut. 

Oman kroppani kanssa olen umpikujassa. Olen äitiyslomalla ollessani ottanut kyllä joka (herkku-) palan irti. Raskauskiloja on vielä kymmenkunta, kun esikoisen aikaan sama määrä oli jo aikalailla taputeltu. Oikeutan herkut itselleni imetyksen kautta, vaikka tosin uskonkin että imetys saa kropan haluamaan nopeita hiilareita. Joku roti sentään. Sen minkä taakseen jättää, edestään löytää ja vähän takapuoleltakin.  Vatsamakkaroita on muttei selkärankaa. Olen kokeillut portaita ja hyppynarua, mutta into ei riitä. Nyt onneksi muutama onnistunut vaunulenkki takana. Viimeksi oli kympin punnuskin käsissä viimeisen kilometrin, kun nuorimmainen ei suostunut enää vaunuissa istumaan. Huh. 

Tällaista mamma arkea täällä. Tällä viikkoa tuli mm. käytyä kahviloissa, luostarissa, synttäreillä, vaarilassa, selattua vanhoja valokuvia, nähtyä ystäviä, syötyä mansikoita ja herneitä, käytyä pikapikaa mustikassa, pestyä mattoja, syötyä jäätelöä, ommeltua, järjesteltyä kaappeja... ihana mammaloma, vaikka uhmaikäisen ja 9kk  koheltajan kanssa ei aina nauratakaan;)