Viimeinen viikko vierähtää käyntiin

Olen ollut viime päivät alakuloinen ja apea. Viimeinen hoitovapaa viikko pyörähtää nyt käyntiin. Olo on todella kamala; tuntuu kuin pettäisin meidän poikamme ja jotenkin menettäisin hänet. En saa opettaa hänelle kaikkia uusia asioita, olla mukana kokemassa ja näkemässä kaikkea mitä poikamme näkee ja kokee. Itkettää, ahistaa ja harmittaa. Jos meillä ei olisi perheyritys, jonka omistajana itsekin olen, en lähtisi vielä töihin. Mutta minulla on vastuita myös sinne suuntaan ja siksi on aika lähteä töihin. 

En tiedä, miten tulevista viikoista selviän. Mikään ei huvita, itku on helvetin herkässä ja kiertokin taas sekaisin. Ahdistus ja pelko ovat päällimmäisiä tunteita, ei kutkutus ja innostus tulevasta. Paniikkiratkaisuna tilanteeseen olemme tehneet tarjouksen talosta työpaikkani paikkakunnalta ja nyt on aika katsoa, saammeko oman talomme kaupaksi. Tulevat viikot pitävät siis sisällään näyttöjä ja ennen niitä siivousta, siivousta ja siivousta. 

Tuleva viikko pitää sisällään yhteisiä touhuja, kun miehenikin on kotona. Ja ruoanlaittoa; teen niin paljon ruokaa pakastimeen kuin jaksan, jotta arki ei pyörisi ruoanlaiton ympärillä. Töiden alettua olen luvattoman paljon pois poikamme luota, enkä hakua tehdä sitä yhtään enempää kuin on ehdoton pakko. 

Pieni mies on vain niin käsittämättömän rakas. Ilomme ja onnemme, elämämme suola. <3

Hyvää ja rauhallista joulua

Täällä rauhoitutaan joulun viettoon. Ilmassa leijailee kinkun tuoksu. Paketit odottavat kuusen alla ja mieli myllertää asuntoasioissa. Viimeiset hoitovapaapäivät kuluvat kuin siivillä.  

Rauhallista joulun aikaa sinne kaikille! Joulu on lasten juhlaa, riemua ja iloa <3

Hurakkata

Tänään mies totesi ensimmäisen lomapäivänsä jälkeen, että meidän elämä on hurakkata. Kuulemma niin rankkaa, että mieli tekisi yksi olut korkata päivällisen kera. Miten niin? Meillä siis ihan normipäivä, vähän kaupoilla ja kylässä, välillä kotihommia ja muuta pientä puuhaa. Edelleenkin ihmettelen meidän pojan vauhtia, rohkenen epäillä, etteivät kaikki yksivuotiaat ole näin touhukkaita kuin meidän epeli. Tänään kaksituntinen kauppoilla tuntui pitkältä kuin nälkävuosi, kun pikkuherra pisti parastaan. Heitteli tavaroita ostoskärryistä, pinosi niitä hyllyille, jos vaan ylsi ja murskasi ostoksia. Sieltä sain noukkia tavaroita maasta ja milloin mistäkin. 

Tässä teille kuvakurkkaus arkeen: vähän leikkipuistosta, leipomishommilta ja muilta arkitouhuilta... 

Nyt kuusenkoristeluhommiin :)

Muutto unelmien kotiin

Tarjouksemme unelmien kodistamme hyväksyttiin. Kun vastaus tarjoukseen tuli, tuntui käsittämättömältä. Onni, pelko, haikeus ja riemu - kaikki yhtä aikaa. Miksi?

Olen kotiutunut nykyiseen kotiimme todella hyvin. Erityisesti äitiysloma ja hoitovapaa kasvattivat minun juureni tänne missä nyt asumme. Sain paljon tuttuja ja ystäviä. Löysin ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa oli helppoa jakaa myös ne kiperimmät asiat. Ja tietysti, mikä meitä yhdistää, on lapset. Poikani on saanut leikkikavereita ja päässyt nauttimaan lapsiseurasta, kun äiti on rentoutunut kahvikupposen ääressä jutellen. Kylä, jossa asumme, on elinvoimainen ja siinä on paljon etuja; hyvät maastot lenkkeilyyn, sienestykseen ja marjastukseen ja Kuopioon vain 20min ajomatka. Se on ollut juuri sopiva, että kaupungissa on voinut piipahtaa vaikka lounaalla. Mutta mikä ongelmallisinta, minulle kuluu päivittäin lähes 2 tuntia työmatkoihin, kun vuoden alusta palaan töihin. Se on kaikki pojaltamme pois. 

Mikäli kaikki menee hyvin, niin muutamme niin pian kuin mahdollista uuteen kotiin, lapsuudenkotini maisemiin ja lähelle työpaikkaani. Uusi kotimme on hieno, siellä riittää tilaa isomallekin perheelle. Talo on järven rannalla ja siellä on hiekkaranta. Isot ikkunat, korkea olohuone, paljon järkeviä ratkaisuja asumiseen ja paljon muuta. Kaikkea mitä voi kuvitella. Uudessa kodissa on myös se hyvä puoli, että suku on lähellä. Pojan kummit, serkut, isovanhemmat... Mutta miten minun juureni? Löydänkö sieltä taas ihmisiä ympärilleni? Kaikki lapsuudenystäväni ovat muuttaneet sieltä pois. Löydänkö tällaisia ystävyyssuhteita kuin täältä? Mutta kuka tällaista näkyä voisi vastustaa?

Ensin on kuitenkin vielä pari muuttujaa matkassa. Asiat pankin kanssa pitää saada kuntoon ja nykyinen - jonka piti olla loppuelämän - kotimme pitää saada myytyä järkevällä hintaa. 

Kun lapsi syö metalliosan ja muuta kivaa

Viime päivät ovat olleet aikamoisia. Mukaan on mahtanut paljon kaikenlaista! Huippujuttuina todella onnistunut ilta aikuisporukalla ja eilen käynti katsomassa unelmataloa lapsuudenkodin maisemissa!

Viime päiviin on mahtunut muitakin kuin huippujuttuja. Tilasin esimerkiksi joulukorttikuvat ja vihdoin perjantaina ne sain. Kolmenkymmenen sijaan olin sitten tilannut kolme. Hienoa. Tänään valokuvausliikkeeseen korjaamaan virhe. 

Aamu alkoi myös dramaattisesti. Meidän jäbä 13kk onnistui rikkomaan Brio junaradan junavaunun rengasosan ja nielaisemaan siitä metallisen, vähän nastaa muistuttavan, tapin. Sekä rengas että rengasta paikalla pitänyt tappi ehtivät pojan suuhun ennenkuin ehdin vessasta syöksymään paikalle ja renkaan ehdin suusta pelastaa. Siinä hötäkässä jäbä meni paniikkiin ja kiireellä nielaisi tapin. Soitto lääkäriin kuitenkin rauhoitti paniikissa olevan äidin: tappi meni mahaan asti ja todennäköisesti tulee sieltä pian ulos. Kuvaamaan lähdetään vain, jos lapsi nielee pattereita. Lapset kuulemma syövät paljon kaikenlaista ja heidän suolistonsa on hyvin mukautuvaista. Nuppineulat, duplopalikat, renkaat sun muut ovat kuulemma tavallisia ja tulevat yleensä päivässä parissa ulos. Nyt vain seuraillaan tilannetta. Huhhuh. 

En tiedä, onko meidän jäbä vilkas vai ovatko kaikki yksivuotiaat tuollaisia epeleitä, kun meidän jäbä on. Tänä aamuna, klo 6:30-8:30 hän mm. kaatoi molemmat koirien juomakupit (ylä-ja alakerrasta), hajotti junan ja söi siitä palasen, pissi 2 kertaa matolle, heitti toisen koiran valjaat tiskiveteen, hyppi sohvalla, kiusasi koiria ja tietty ne tavanomaiset; purki ylä-ja alakerran vessan kaapit, keittiön alalaatikot, kanniskeli lasisia tuikkukuppeja ja leikki (Minä onnistuin aamulla vielä kaatamaan oman kahvini ja pudottamaan ksylipurkin lattialle. Arvatkaa levisivätkö muuten ksylit.. ) Listauksesta päätellen voisi kuvitella, etten ole pojan kanssa yhtään! Mutta nämä kaikki tapahtuivat sillä välin kun tein aamupalan ja kävin wcssä. Huhhuh, mitä hullunmyllyä. Mutta silti niin ihana ja rakas tuo poika on <3

Mutta niihin muuttokuvioihin; katsotaan tuoko uusi vuosi myös uuden kodin. Meillä on tällä hetkellä ihana uusi talo, mutta vuoden alusta palaan takaisin töihin. Ajomatkaa minulle kertyy reilu 100km päivittäin ja se näkyy väkisin pojan hoitopäivissä. Emme haluaisi, että pojan päivä on yhtään pidempi kuin on töiden puitteissa pakko. Siitä syystä muutto lapsuudenkodin maisemiin, lähelle työpaikkaani olisi järkevää. Myös isovanhemmat ja suuri osa sukulaisista asuisivat sitten samalla paikkakunnalla. Vaikka minun ja pojan päivät lyhentyisivät, siirtyisi tuo 100km sitten mieheni jo ennestään pitkään päivään. :(  Ja tulipa tuota vajaa 10 vuotta sitten ajateltua, kun kotikonnuilta pois muutin, että tänne en enää palaa. No, nyt tilanne saattaakin muuttua, kun on omaa jälkikasvua, jota on ajateltava - omien itsekkäiden tarpeiden sijaan. 

Perhepäivähoitoon tutustumassa

Meillähän oli tarkoitus aloittaa kolmiperhehoito vuoden alusta meillä, mutta kaupunki ei onnistunut löytämään sopivaa hoitajaa (?!). Niimpä sovittiin perhepäivähoidon aloittamisesta. 

Tänään käytiinkin sitten tutustumassa perhepäivähoitoon tai itse asiassa perhepäivähoidon kotiryhmään. Siinä siis kaksi hoitajaa yhdistyy ja meidän ryhmään tulee yhteensä 8 lasta. Tänään käytiin ilta-aikaan tutustumassa siis hoitajiin. 

No, mitkä fiilikset? Sekaiset. Itkukin pääsi kotimatkalla. Tutustuminen ei mennyt yhtään nappiin, tutustumassa oli ennen meitä perhe, jolle oli varattu oma aika ja tarkoitus oli, että he lähtevät kun saavumme. No, perhe tai perheen äiti ei ollut lähdössä mihinhään ja meidän suuri osa tutustumisajasta meni sen odotteluun, että olisi meidän vuoro kuulla asioista. Kun perhe vihdoin poistui, istuimme hetkeksi molempien hoitajien kanssa alas ja melkeimpä heti toinen hoitajista ilmoitti, että hänen täytyy lähteä. Minä olin kihistä kiukusta! Hoitoon jättäminen on todella ISO asia minulle ja tämä toinen hoitaja suhtautui koko asiaan todella ylimalkaisesti. Ylipäätään näkemyksemme erosivat useissa kohtaa. Minun on jotenkin vaikea luottaa tämän tapaamisen jälkeen tuohon toiseen hoitajaan. 

Toinen hoitajista taas oli perhepäivähoitajan ruumiillistuma. Nainen, joka on tehnyt perhepäivähoitajan töitä pienen ikänsä, nainen jolla on omia ja sijoituslapsia ja kasa lapsenlapsia. Kotiruokaa ja kerran viikkoon lettuja tai pannareita. Joululauluja ja pihaleikkejä. Toisesta hoitajasta jäi todella hyvä mieli ja poikammekin otti hoitajan ihan omakseen; ei vierastanut, vaan vei hänelle leluja, oli heti hoitajan sylissä ja otti muutenkin kontaktia. Samoin hoitaja otti poikaamme koko ajan kontaktia. Kun toinen perhe ja toinen hoitaja olivat poistuneet, saimme keskustella toisen hoitajan kanssa rauhassa ja asiat hivenen selkenivät. Ensi tiistaina menemme vielä yhdessä tutustumaan pojan kanssa. Silloin vain tuo toinen - ei niin perhepäivähoitajatyyppi - ei ole paikalla, sillä kotiryhmä alkaa vasta tammikuussa. Häneen en pääse siis etukäteen juuri tutustumaan, mikä askarruttaa mieltä. 

Tuntuu todella haikealta ajatella hoidon alun alkamista. Varsinkin, kun ennakkokäsitykseni toisesta hoitajasta on mitä on. Onneksi poika kuitenkin viihtyi ja otti toisen hoitajista omakseen <3

Aikaa aikuisten kesken

Meillä on mieheni kanssa ihan hyvin kahden keskistä aikaa - siis silloin kun pikkumies nukkuu. Ulkona olemme käyneet yhdessä "kerran kvarttaalissa" ja nyt on tulossa "taas" se hetki. ;) Tällä kertaa ei vietetä kahdenkeskistä aikaa, vaan ihan todella aikuisten keskistä aikaa. Minulle ensimmäinen kerta isommalla porukalla pojan syntymän jälkeen. Kivaa ja yhtä aikaa todella jännää. Joukko koostuu miehen työkavereista puolisoineen ja minulle mukana on paljon uusia ihmisiä. Ajoitus tuntuu oikealta ja on kiva lähteä. Nauttia aikuisten ajasta pitkilleen :) 

Muutenhan meillä touhut näyttää tältä <3

Irtiotto arjesta

Tänään tultiin Tampereelle Tornihotelliin viettämään viikonloppua ja ottamaan pieni irtiotto arjesta. Laatuaika tekee hyvää! Huomenna mies menee vielä koulun penkille ja me jäbän kanssa kierrellään kaupungilla ja treffataan minun vanhaa koulukaveriani. Kiva viikonvaihde siis tulossa:) Karvakamutkin pääsivät mukaan ja isossa maailmassa riittääkin ihmeteltävää!:)

Ensimmäinen adventtiviikonloppu

Vielä ei olla päästy ensimmäiseen adventtisunnuntaihin, mutta joulua fiilistellään jo kovasti. Kotiin on tuotu ripaus joulua, edelleen perinteisimmät koristeet, kuten ikkuinoihin tulevat tähdet, odottelevat, että joulu tulisi lähemmäs. Jotakin kuitenkin on jo laitettu ja ulkovalaistuskin saatiin kuntoon. Voi, kun lumet eivät olisi sulaneet, niin saisin teille kunnon kuvat ulkoa! Nyt täällä maalla on niin pimeää, ettei kuvista paljoa selvää saa. Tältä meidän joulunalus valmistelut siis näyttävät!

Rappukäytävää koristaa uusi poro ja syntymäpäivälahjaksi saatu lyhty! Koristevalo oli samassa paikkaa myös vuosi sitten:) 

Takan reunalla on itsetehty joulukalenteri pienelle isännälle. Sisältönä leluja, palikoita, Taaperon myslipatukoita ja aattona sitten ihka ensimmäinen suklaa/makeinen pojan elämässä :) 

Lipaston päälle löysi tiensä tonttu ja ihanat käsityölöydöt, tähti ja porokynttilät, joulumyyjäisistä! 

Myös kyntteliköt ovat paikoillaan :) 

Ja koristeet takan ympärillä viimevuotiseen tapaan. :) 

Porealtaan vieressä olevaa baaritiskiä koristaa jääpuikkovalaistus :)

Illalla meitä odottaa tämän vuoden Loimu glögi ja aivat mahtavat appeet: tehdään (=minä teen ja yhdessä mieheni kanssa nautimme) fondueta ja lisäksi on ilmakuivattua kinkkua hunajamelonin kanssa sekä Kala Lapin taivaallisia kylmäsavu- ja graavilohia Lapin Lumouksen kanssa. Jälkkäriksi Kolmen kaverin jäätelöä, on muuten syntisen hyvää. Eli tulossa luxusilta oman murun kanssa piiiitkästä aikaa <3

Pienen kylän joulumyyjäiset

Viikolla vierailtiin naapurissa ja naapuri vinkkasi perinteikkäistä joulumyyjäisistä, jotka järjestetään Hiltulanlahdessa, kuopion kupeessa. Mehän tietty otettiin vinkistä vaari ja lähdettiin kurkkaamaan, mistä on kyse! Ja voi luoja, rakastuin! Ihania käsitöitä ja tarttuipa mukaan ostettavaa ja kasa itsetoteutettavia ideoitakin. Tässä teille kuvamateriaalua, ostoksista kuvia jahka niille löytyy kotoa paikat!

Kun ei ole sanottavaa

Aikalailla kuukausi sitten esikoisen jälkeen jo toinen raskautuminen päättyi varhaiseen keskenmenoon. Itkin, itkin ja itkin. Nopeasti kuitenkin tuntui, että helpotti, muttei helpottanutkaan. Tuntuu, että olo on sisältä tyhjä. En tiedä mitä odottaa tulevalta. Odottaako naiivina onnellista raskautta vai elääkö pelon keskellä? En tiedä. 

Kerroinkin, että mietimme ehkäisyn aloittamista, mutta kerrankin terveyskeskuksen linjoille sattui mukava hoitaja, joka vakuutteli, ettei tarvitse hätääntyä tai aloittaa ehkäisyä. Ainakaan vielä. Vasta kolmannen keskenmenon jälkeen ryhdytään tutkimuksiin, sillä kaksi on usein vain huonoa tuuria. 

Jotenkin kuitenkin tuntuu, että olo on sisältä tyhjä. Ei ole mitään sanottavaa tai en tiedä mitä sanoa. Minulle ei kuulu mitään. Olen tavannut ystäviä, shoppaillut ja nauttinut ajasta perheen kesken, mutta silti minulle ei kuulu mitään. Ei ole mitään kerrottavaa ja samalla tuntuu, että olen helvetin kiittämätön. 

Olen myös miettinyt blogin lopettamista. Onko matkani blogimaailmassa nyt kuljettu? Entä, jos minulla ei kertakaikkiaan enää ole sanottavaa? Kynnys kirjoittaa tuntuu kasvaneen. Oma elämä myllertää ja olen pahalla tuulella. Vaikka helvetti soikoon, minulla on asiat tällä hetkellä paremmin kuin koskaan, ihana perhe, ystävät, koti, kaikki. Tällaiset tunteet tuntuvat niin hölmöiltä. 

Muovailuvahaa ja muuta mukavaa

Viime päivät ovat olleet taas touhua täynnä. Perjantaina käytiin poitsun kanssa ystävien luona leikkimässä kun isi oli pikkujouluilemassa, lauantai aamuna suunnattin kaksin vauvauintiin ja isin kotiuduttua kaupoille. Käytiin myös tsekkaamassa torin joulukauden avaus ja siinäpä sitä ihmeteltävää riitti. Niin ja pyöräytinpä aamupäivällä satsin uunituoreita sämpylöitäkin odottelemaan isiä kotiin pikkujouluista :)

Sunnuntai aamuna suunnattiin pulkkamäkeen ja vitsi miten lystiä oli! Meidän pikkuinen oli ekaa kertaa pulkan kyydissä ja nautti! Myös koirat telmivät innoissaan :) Pulkkailun jälkeen jäbä vetäisi megapäikkärit, isi kävi ostamassa uuden telkkarin ja allekirjoittanut keitteli riisipuuroa <3 Sitten suunnattiinkin kirppariostosten kautta markkinoille ja sieltä mummolaan. Illalla sitten kumminkin kaiveltiin jouluvaloja jo esille :) Ja voi vitsi miten meidän lamppumies tykkää noista jouluvaloista! Kuvailen niitä ja uusia sisustusjuttuja teille myöhemmin:)

Tänään vuorossa oli paljon työhommia ja sitten illalla kaupasta kotiinkannettujen muovailuvahojen testailua! Vielä itse muovailu ei herättänyt jäbässä suuria intohimoja, mutta purkkien pinoaminwn oli suurta huvia! Voi miten pienestä voikaan ihmisen alku olla aina iloinen <3

Kuopion joulukauden avajaiset

Tänäkin vuonna oltiin Kuopion torilla joulukauden avajaisissa. Viime vuoden tunnelmat voit käydä kurkkaamassa täältä. Me oltiin torilla jo 16:30 ja tori oli ihan autio! Välissä käytiin Raxissa syömässä ja kun tuntiin takaisin puoli kuuden jälkeen, ihmisiä oli kerääntynyt jo paikalle odottelemaan klo 18 nähtävää ilotulitusta. No, miten tämä vuosi menni, mitkä on plussat ja mitä miinukset?

- kamala musiikki! Ei joulumusiikkia, vaan muuta ölinää!

- vähän myyjiä ja kauheat jonot niille parille pisteelle, joissa joku jaksoi räntäsateessa seisoa

- ihmiset tulivat seuraamaan ilotulitusta ja kaikkosivat sen nähtyään; vetonaula puuttui

+ karuselli

+ joulupukki

+ kaunis ilotulitus

+ ilotulitusta seuraamassa paljon porukkaa 

Edelleen kuuluttaisin kansainvälisten joulumarkkinafiilisten perään! Mutta kaupunkina Kuopio on upea <3

Ps. Viime vuonna näemmä viriteltiin tänään joulujuttuja :O Nyt ei olla vielä ihan niin pitkällä, vaan jospa ensi viikonloppuna sitten!