Viime päiviin on mahtunut muitakin kuin huippujuttuja. Tilasin esimerkiksi joulukorttikuvat ja vihdoin perjantaina ne sain. Kolmenkymmenen sijaan olin sitten tilannut kolme. Hienoa. Tänään valokuvausliikkeeseen korjaamaan virhe.
Aamu alkoi myös dramaattisesti. Meidän jäbä 13kk onnistui rikkomaan Brio junaradan junavaunun rengasosan ja nielaisemaan siitä metallisen, vähän nastaa muistuttavan, tapin. Sekä rengas että rengasta paikalla pitänyt tappi ehtivät pojan suuhun ennenkuin ehdin vessasta syöksymään paikalle ja renkaan ehdin suusta pelastaa. Siinä hötäkässä jäbä meni paniikkiin ja kiireellä nielaisi tapin. Soitto lääkäriin kuitenkin rauhoitti paniikissa olevan äidin: tappi meni mahaan asti ja todennäköisesti tulee sieltä pian ulos. Kuvaamaan lähdetään vain, jos lapsi nielee pattereita. Lapset kuulemma syövät paljon kaikenlaista ja heidän suolistonsa on hyvin mukautuvaista. Nuppineulat, duplopalikat, renkaat sun muut ovat kuulemma tavallisia ja tulevat yleensä päivässä parissa ulos. Nyt vain seuraillaan tilannetta. Huhhuh.
En tiedä, onko meidän jäbä vilkas vai ovatko kaikki yksivuotiaat tuollaisia epeleitä, kun meidän jäbä on. Tänä aamuna, klo 6:30-8:30 hän mm. kaatoi molemmat koirien juomakupit (ylä-ja alakerrasta), hajotti junan ja söi siitä palasen, pissi 2 kertaa matolle, heitti toisen koiran valjaat tiskiveteen, hyppi sohvalla, kiusasi koiria ja tietty ne tavanomaiset; purki ylä-ja alakerran vessan kaapit, keittiön alalaatikot, kanniskeli lasisia tuikkukuppeja ja leikki (Minä onnistuin aamulla vielä kaatamaan oman kahvini ja pudottamaan ksylipurkin lattialle. Arvatkaa levisivätkö muuten ksylit.. ) Listauksesta päätellen voisi kuvitella, etten ole pojan kanssa yhtään! Mutta nämä kaikki tapahtuivat sillä välin kun tein aamupalan ja kävin wcssä. Huhhuh, mitä hullunmyllyä. Mutta silti niin ihana ja rakas tuo poika on <3
Mutta niihin muuttokuvioihin; katsotaan tuoko uusi vuosi myös uuden kodin. Meillä on tällä hetkellä ihana uusi talo, mutta vuoden alusta palaan takaisin töihin. Ajomatkaa minulle kertyy reilu 100km päivittäin ja se näkyy väkisin pojan hoitopäivissä. Emme haluaisi, että pojan päivä on yhtään pidempi kuin on töiden puitteissa pakko. Siitä syystä muutto lapsuudenkodin maisemiin, lähelle työpaikkaani olisi järkevää. Myös isovanhemmat ja suuri osa sukulaisista asuisivat sitten samalla paikkakunnalla. Vaikka minun ja pojan päivät lyhentyisivät, siirtyisi tuo 100km sitten mieheni jo ennestään pitkään päivään. :( Ja tulipa tuota vajaa 10 vuotta sitten ajateltua, kun kotikonnuilta pois muutin, että tänne en enää palaa. No, nyt tilanne saattaakin muuttua, kun on omaa jälkikasvua, jota on ajateltava - omien itsekkäiden tarpeiden sijaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti