Viimeinen viikko vierähtää käyntiin

Olen ollut viime päivät alakuloinen ja apea. Viimeinen hoitovapaa viikko pyörähtää nyt käyntiin. Olo on todella kamala; tuntuu kuin pettäisin meidän poikamme ja jotenkin menettäisin hänet. En saa opettaa hänelle kaikkia uusia asioita, olla mukana kokemassa ja näkemässä kaikkea mitä poikamme näkee ja kokee. Itkettää, ahistaa ja harmittaa. Jos meillä ei olisi perheyritys, jonka omistajana itsekin olen, en lähtisi vielä töihin. Mutta minulla on vastuita myös sinne suuntaan ja siksi on aika lähteä töihin. 

En tiedä, miten tulevista viikoista selviän. Mikään ei huvita, itku on helvetin herkässä ja kiertokin taas sekaisin. Ahdistus ja pelko ovat päällimmäisiä tunteita, ei kutkutus ja innostus tulevasta. Paniikkiratkaisuna tilanteeseen olemme tehneet tarjouksen talosta työpaikkani paikkakunnalta ja nyt on aika katsoa, saammeko oman talomme kaupaksi. Tulevat viikot pitävät siis sisällään näyttöjä ja ennen niitä siivousta, siivousta ja siivousta. 

Tuleva viikko pitää sisällään yhteisiä touhuja, kun miehenikin on kotona. Ja ruoanlaittoa; teen niin paljon ruokaa pakastimeen kuin jaksan, jotta arki ei pyörisi ruoanlaiton ympärillä. Töiden alettua olen luvattoman paljon pois poikamme luota, enkä hakua tehdä sitä yhtään enempää kuin on ehdoton pakko. 

Pieni mies on vain niin käsittämättömän rakas. Ilomme ja onnemme, elämämme suola. <3