Vuosi vaihtui ystävien seurassa, lapsiperheiden tapaan. Hyvää ruokaa, hyvää seuraa, vähän viiniä ja yhdessä oloa. Nuotiopaikka, ilotulitteet, oma perhe ja sauna. Mitäpä sitä ihminen muuta kaipaa.
Vuosi 2015 oli todellinen henkisen kasvun vuosi. Suurin opettaja ja kasvattaja oli poikamme. Mukaan mahtui paljon uutta ja vuosi kului kotiäidin roolissa. Nautin tuosta kunniatehtävästä jokaikinen päivä, vaikka kyllä välillä jurppikin. Vuosi 2015 piti sisällään valtavan paljon uusia ihmisiä, jopa uuden ystävän. Ystävät ovat harvassa, kavereita on helpompi saada.
Vaikka vuosi 2015 on ollut elämäni onnellisin vuosi, samalla se päättyy hyvin haikeisiin fiiliksiin. Kaksi keskenmenoa loppuvuodesta ja kalvava epävarmuus siitä, miksi toista ei siunaannu sekä vielä suurempana uuden arjen alkaminen ovat vetäneet minut vaisuksi. Tuntuu, että on vaikea pysyä koossa: Ei huvita, en jaksa, ei kiinnosta. Kaikki on hyvin - paremmin kuin koskaan - mutta sisällä kasvaa musta möykky. Toivon, että arki helpottaa minun oloani ja että tämä möykky pienenee kasvamisen sijaan. En ole ollut viime aikoina oma itseni ja tuntuu, että se minä on todella hukassa. Toivon selvempiä tuulia vuoteen 2016 ja sitä, että saan pitää kaikki rakkaat elämässäni. Toivon sisäistä rauhaa ja sitä, että en syytä itseäni pojan hoitoon laittamisesta liikaa. Toivon, että suhde poikaamme ei muutu ja että me pariskuntana mieheni kanssa pysymme tiiminä, myös kun yhdeksäs yhteinen vuosi alkaa. Toivon, että ne, joilla on lähelläni vaikeaa, saisivat voimia elämäänsä ja asioita rullaamaan: Raittiutta, terveyttä ja lisää suomalaisia. Toivon, että vuonna 2016 olisin taas minä, enkä kukaan muu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti