Kun ei mene putkeen niin ei mene.

Täällä oltiin viime yö kotosalla kaksistaan kuumeisen pojan kanssa. Klo 3:40 asti kaikki meni hyvin, mutta siihen loppuivat meidän yöunet. Poika vaikeroi kuumeisena eikä sopivaa asentoa löytynyt. Koitettiin nukkua vaikka millaisessa asennossa, milloin pinnasängyssä molemmat ja milloin meidän vanhempien sängyssä. Kuuden aikaan poika simahti tunniksi ja nukahdin siinä itsekin. Aika vähiin jäi siis unet. 

Tänään pienelle miehelle ei ole maistunut ruoka yhtään. Olen kokeillut kaikkia lemppareita ja iltapalallakin tarjosin 5:ttä eri lajia (normaalisti meillä syödään vain puuro). Kun mikään ei auttanut, pakotin pojan sylissäni syömään edes vähän. No, siitä seurasi oksennus ja kamala sotku. Samaan aikaan mies istuu päivystyksessä todennäköisesti murtuneen peukalon takia. Aamupäivällä hän kaatui, otti tukea kädellään kaatuessaan ja lopputulos selviää, kun hän joskus pääsee päivystysjonossa oman vuoronsa kohdalle. 

Huhhuh mikä päivä. Mielessä on käynyt väkisinkin, että tästä ei puutu kuin keskenmeno. Toivottavasti pieni mies toipuisi pian ja isikin pääsisi kotiin (ja tuo toinen pikkuinen ymmärtäisi pysyä sisuksissa). Huoli on meidän pikkuisesta kuumepotilaasta kova, kun toinen on niin voimaton. Voisipa sitä tehdä enemmän. 

Jotta elämä ei kävisi tylsäksi

Kuten olen kertonut, meillä on aikamoinen setti jo koossa; minulla 2h työmatkat 8h työpäivien päälle, eläväinen yks wee, mies reissaa osan viikkoa ja opiskelee töiden ohella, iso omakotitalo pihoineen, toistaiseksi ainakin toinen tulokas mahassa, kaksi pientä koiraa jne. Jotta tämä paketti ei kuitenkaan olisi liian helppo, minäkin hain paikkaa koulun penkiltä. Hain opiskelemaan opettajan pedagogista pätevyyttä. Nyt jännätään, pääsenkö sisään, kun hakijoita on niin kovin paljon. Ei voi todeta, kuin että nopeasti se mieli muuttuu. Reilu kaksi vuotta sitten valmistuttuani toiseen tutkintooni päätin, että minun opintoni olivat tässä. Ainakin pariksikymmeneksi vuodeksi. Heh, ja nyt hinku on takaisin kouluun. Katsotaan kuin käy. 

Ja lisäksi ollaan katseltu miehen kanssa talopaketteja.... Josko ruvettaisiin rakentamaan?? Haave katselemastamme unelmatalosta taisi korahtaa kiville, joten on täytynyt miettiä muita vaihtoehtoja. Joko asumme nykyisessä tai muutamme lähemmäs lapsuudenmaisemia ja minun työpaikkaani. Muutto niihin maisemiin helpottaisi kovasti arkea. Aika monta muuttujaa on kuitenkin matkassa vielä. Nyt olisi eka kesä tässä nykyisessä, kun ei "tarvitsisi" tehdä mitään. Autotallit, pihat, puuvajat ja nuotiopaikat on nyt rakennettu. Nyt tarvitsisi vain asua. Katsotaan mihin tie meitä vie. :) 

Täällä ollaan kotosalla kipeän lapsen kanssa ja isi on työreissullaan. Huomenna onneksi koko perhe kotona <3 

Mukavaa perjantaita!

Miten hoitoon on sopeuduttu?

Täällä blogin puolellakin tuskailin hoidon alkua ja sitä, mitä uusi arki tuo tullessaan. No, miten on mennyt? Mikä on muuttunut, mikä ei?

Jäbä aloitti perhepäivähoidossa ollessaan 1v ja 2kk. Sitä ennen hoitokertoja oli takana vain hyppysellinen ja muuten olin ollut pojan kanssa koko ajan. Uusi arki alkoi siis todella erilaisena vuoden alusta. 

Ensimmäinen viikko oli tuskaa. Hoitopäivät tulivat uniin ja hoitoon jääminen tuotti sydäntä riipivää huutoa jo ulko-ovella. Poika kuitenkin söi, nukkui ja leikki reippaasti päivällä ja vain silloin tällöin ikävöi. Ikävä iski tilanteissa, joissa mainittiin sanat äiti tai isi. Esimerkiksi: kenenkähän isi sieltä nyt tulee hakemaan? 

Toinen viikko oli sinällään helpompi, etteivät yöunet kärsineet. Itku tuli kyllä hoitoon jäädessä ja sieltä haettaessa edellen, kun ikävä muistui mieleen. 

Kolmas viikko muutti pelin hengen. Poika ojensi aamulla käsiään hoitajaa kohti ja jäi hoitoon itkemättä. Hakiessa itku kyllä pääsi, mutta edelleenkin loppui heti syliin päästessä. 

Uusi arki on ollut aika raskasta. Alkanut raskaus, työpäivät ja vajaan parin tunnin ajomatkat vievät veronsa. Illalla olen puhki jo kasin aikaan ja aamulla rumba alkaa 5:45. Mies vie pojan hoitoon ja minä haen suurimman osan päivistä, jotta pojan päivää saadaan lyhennettyä. Poika menee hoitoon puoli kasi-kasi ja hakemassa olen (puoli) neljän kieppeillä. Minun työmatkan takia päivät ovat tällaisella järjestelylläkin superpitkiä! Saati jos tekisin normaalia virka-aikaa :(

Mikä sitten ei ole muuttunut? Poika rakastaa seuraamme ja yhdessä touhuaminen iltaisin on kultaakin kalliimpaa. Hetkeäkään ei haluaisi hukata, vaan pojan kanssa oleminen on tärkeintä. Erityistä iloa tuottaa se, kun näkee pienokaisen nauttivan. Esimerkiksi vauvauinti, kylvyssä käynti, ulkona touhuilu ja yhdessä hassuttelu ovat niitä asioita, joista meidän pieni mies nauttii täysin rinnoin. :) 

Yhdessä touhuillaan yhä enemmän ja pieni mies osallistuu reippaana (vähän liiankin!) kotitöihin. Muuten kotitöistä ei oikeastaan mitään tulisikaan, vaan kaikilta menisivät hermot. Tässä ollaan iltapalatouhuilla :)

Mukavaa viikon jatkoa :)

Kolmas kerta todensanoo??

Kun ei vatsatauti ruvennut helpottamaan, mies pakotti tekemään raskaustestin. Menkkojen pitäisi alkaa keskiviikkona, joten (ihan liian) ajoissa testi tuli tehtyä. 

Kaikeksi yllätyksekseni siellä kuitenkin oli haamuviiva. Selkeä haamu, siitä ei epäilystäkään. Ja vielä markettien halpaliuskatestissä. 

Miltä tuntui? En osaa sanoa. Olisihan se ihan huippua, mutta niin monesti on tullut jo takkiin, että katsotaan. Päivä kerrallaan. Pahoinvointi on ainakin sitä luokkaa, että joko tämä todella on pitkittynyt vatsatauti tai sitten alkuraskauden pahoinvointia. Kuulostellaan....

Meillä löytyi tänään muuten oikoreitti sohvalta olohuoneen lelujutuille:)

Miksi en saa?

Äiti, miksi en saa levitellä kattiloita ympäri taloa? Ai miksi en saa laittaa tavaroita uuniin? Miksi maidon levittäminen ympäri lattioita ja pöytiä ei ole sallittua? Äiti miksi muka en saa heittää koiria leluillani? Ai miksi en saa heittää koristekynttilöitä lattialle? Tai kaukosäätimiä? Miksi juuri koirien vesiastian kaataminen pitää olla kielletty? Tai miksi joko en saa laittaa pesukonetta päälle tai sitten sammuttaa sitä, kun se pyörii? Miksi en saa tutkia kaikkia laatikoita, kaappeja, purkkeja ja purnukoita? Miksi ikkunoihin ei saa lyödä? Miksi ruokaa muka ei saa heittää lattialle tai puristella sormien välistä? 

Miksi äiti, miksi? Kun se just olis huippua? Taapero <3

Aktivointia koirille

Ulkona paukkuu 26 asteen pakkanen, joten tämä perhe on pakkautunut kaikkine ihmis- ja karvalapsineen sisätiloihin. 

Vaikka meidän koirat ovatkin pieniä eivätkä sinällään tarvitse paljoa touhua ympärilleen, on kaikenlainen aktivointi näiden pikkumiesten mieleen! Parhaimmaksi aktivointileluksi olen todennut puoliksi halkaistun tyhjän talouspaperi"hylsyn", jonka päädyt on taitettu ja sisällä namupaloja. 

Kaikenlaisia aktivointileluja olen lemmikkikaupoista haalinut, mutta nämä ovat ne parhaat. Samoin maitopurkeista askarrellut aktivointilelut ovat poikien mieleen. Tosin, kun herkut on syöty, täytyy nämä pahviviritelmät kerätä heti pois, ettei yksikään poika syö pahvinjäämiä;)

Arki isolla A:lla.

Meidän perheessä alkoi arki maanantaina, kun minä aloitin työt. Poika meni perhepäivähoitoon, kotiryhmään, jossa on kaksi hoitajaa ja yhteensä kahdeksan lasta. 

No, miten on mennyt? Paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Unta en ole juuri pariin yöhön saanut (en saanut nukuttua ennen töiden alkua ja viime yönä poika kävi hoidon tapahtumia läpi vähän väliä itkeksien), mutta poika viihtyy hoidossa. Hoitoon jääminen on raastavaa itkua ja haettaessa tulee lohduton itku, kun pieni tajuaa, ettei äiti olekaan ollut mukana touhuissa koko päivänä. Syliin pääsy sammuttaa välittömästi itkun ja pieni osoittelee ovelle ja vilkuttaa hoitotädille; nyt lähdetään kotiin. Lämmin ruoka ja wc-reissut rauhassa eivät paina vaakakupissani niin paljoa, että poika päiväsaikaan unohtuisi. En minä koko ajan kelloa tuijota, mutta kotiin lähtöä kyllä odotan aamusta asti.  

Maanantaina vein ja hain pojan itse, mutta tänään siirryttiin siihen tavalliseen rytmiin: mies vie ja minä haen pojan. Pyrin tekemään töitä klo 7-15 (herätys 5:30!), jotta olen jo ennen neljää hakemassa poikaa. Hoitoon isi vie hänet puoli kasin kiepeillä. Näillä järjestelyillä pyrimme varmistamaan sen, että yhteistä aikaa olisi tarpeeksi myös arkisin. Aamuisin en ehdi nähdä poikaa ja ne aamun hellyyhetket, joita meillä aina on ollut, jäävät isille ja minun osaltani viikonloppuun. Kahteen aamuun seitsemästä. 

Olin varautunut siihen, että tämä alku on ihan kamalaa. Hoitoon jätettäessä minulla ei tullut itkua - tiesin, että pahinta mitä voin tehdä, on näyttää surulliselta, kun poika jää hoitoon. Toivotin kivaa päivää ja heilutin hymyillen, molempina hoitoaamuina. Ennen hoidon aloitusta kyllä itkin, jos en kuukauden ajan nyt ihan joka ilta, niin ainakin joka toinen. 

Hoitajien mukaan poika on ollut hoidossa superreipas. Syö hyvin ja nukkuu sisäpäikkärit ja on iloinen ja reipas. Kuulemma ison pojan oloinen (14kk!) ja sopeutunut ryhmän uusista lapsista parhaiten. Seuraa isompia lapsia kuin hai laivaa, eikä ole kiinnostunut oman ikäistensä touhuista. Saa nähdä, tuleeko tässä vielä takapakkia. 

Onneksi huomenna on pyhä, niin tulee katkos tähän viikkoon pikkumiehen kannalta. Voi luoja, että tuo pikkuinen on meille tärkeä <3

DIY - Tapettitaulu

Maailman helpoin taulu syntyy tapetista; vain sopivan kokoinen pala kehyksiin ja voila! Nuukana tapetin tauluun saa pyytämällä näytepalan tapettikaupasta. Minä tekaisin meidän taulun omista ylijäämätapeteista ja kehyskin löytyi varastosta. Siispä sitä parasta diy:tä; uutta kotiin ja täysin maksutta, olemassa olevista tavaroista uudelleen hyödynnettynä :) 

Vuosi 2015 kuvina

Heihei '15, tervetuloa '16!

Vuosi vaihtui ystävien seurassa, lapsiperheiden tapaan. Hyvää ruokaa, hyvää seuraa, vähän viiniä ja yhdessä oloa. Nuotiopaikka, ilotulitteet, oma perhe ja sauna. Mitäpä sitä ihminen muuta kaipaa. 

Vuosi 2015 oli todellinen henkisen kasvun vuosi. Suurin opettaja ja kasvattaja oli poikamme. Mukaan mahtui paljon uutta ja vuosi kului kotiäidin roolissa. Nautin tuosta kunniatehtävästä jokaikinen päivä, vaikka kyllä välillä jurppikin. Vuosi 2015 piti sisällään valtavan paljon uusia ihmisiä, jopa uuden ystävän. Ystävät ovat harvassa, kavereita on helpompi saada. 

Vaikka vuosi 2015 on ollut elämäni onnellisin vuosi, samalla se päättyy hyvin haikeisiin fiiliksiin. Kaksi keskenmenoa loppuvuodesta ja kalvava epävarmuus siitä, miksi toista ei siunaannu sekä vielä suurempana uuden arjen alkaminen ovat vetäneet minut vaisuksi. Tuntuu, että on vaikea pysyä koossa:  Ei huvita, en jaksa, ei kiinnosta. Kaikki on hyvin - paremmin kuin koskaan - mutta sisällä kasvaa musta möykky. Toivon, että arki helpottaa minun oloani ja että tämä möykky pienenee kasvamisen sijaan. En ole ollut viime aikoina oma itseni ja tuntuu, että se minä on todella hukassa. Toivon selvempiä tuulia vuoteen 2016 ja sitä, että saan pitää kaikki rakkaat elämässäni. Toivon sisäistä rauhaa ja sitä, että en syytä itseäni pojan hoitoon laittamisesta liikaa. Toivon, että suhde poikaamme ei muutu ja että me pariskuntana mieheni kanssa pysymme tiiminä, myös kun yhdeksäs yhteinen vuosi alkaa. Toivon, että ne, joilla on lähelläni vaikeaa, saisivat voimia elämäänsä ja asioita rullaamaan: Raittiutta, terveyttä ja lisää suomalaisia.  Toivon, että vuonna 2016 olisin taas minä, enkä kukaan muu.