Jäbä aloitti perhepäivähoidossa ollessaan 1v ja 2kk. Sitä ennen hoitokertoja oli takana vain hyppysellinen ja muuten olin ollut pojan kanssa koko ajan. Uusi arki alkoi siis todella erilaisena vuoden alusta.
Ensimmäinen viikko oli tuskaa. Hoitopäivät tulivat uniin ja hoitoon jääminen tuotti sydäntä riipivää huutoa jo ulko-ovella. Poika kuitenkin söi, nukkui ja leikki reippaasti päivällä ja vain silloin tällöin ikävöi. Ikävä iski tilanteissa, joissa mainittiin sanat äiti tai isi. Esimerkiksi: kenenkähän isi sieltä nyt tulee hakemaan?
Toinen viikko oli sinällään helpompi, etteivät yöunet kärsineet. Itku tuli kyllä hoitoon jäädessä ja sieltä haettaessa edellen, kun ikävä muistui mieleen.
Kolmas viikko muutti pelin hengen. Poika ojensi aamulla käsiään hoitajaa kohti ja jäi hoitoon itkemättä. Hakiessa itku kyllä pääsi, mutta edelleenkin loppui heti syliin päästessä.
Uusi arki on ollut aika raskasta. Alkanut raskaus, työpäivät ja vajaan parin tunnin ajomatkat vievät veronsa. Illalla olen puhki jo kasin aikaan ja aamulla rumba alkaa 5:45. Mies vie pojan hoitoon ja minä haen suurimman osan päivistä, jotta pojan päivää saadaan lyhennettyä. Poika menee hoitoon puoli kasi-kasi ja hakemassa olen (puoli) neljän kieppeillä. Minun työmatkan takia päivät ovat tällaisella järjestelylläkin superpitkiä! Saati jos tekisin normaalia virka-aikaa :(
Mikä sitten ei ole muuttunut? Poika rakastaa seuraamme ja yhdessä touhuaminen iltaisin on kultaakin kalliimpaa. Hetkeäkään ei haluaisi hukata, vaan pojan kanssa oleminen on tärkeintä. Erityistä iloa tuottaa se, kun näkee pienokaisen nauttivan. Esimerkiksi vauvauinti, kylvyssä käynti, ulkona touhuilu ja yhdessä hassuttelu ovat niitä asioita, joista meidän pieni mies nauttii täysin rinnoin. :)
Yhdessä touhuillaan yhä enemmän ja pieni mies osallistuu reippaana (vähän liiankin!) kotitöihin. Muuten kotitöistä ei oikeastaan mitään tulisikaan, vaan kaikilta menisivät hermot. Tässä ollaan iltapalatouhuilla :)
Mukavaa viikon jatkoa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti