Reissukuulumiset

Matkattiin siis ensi kertaa perheenä aurinkolomalle Rhodokselle. Lento oli Kuopiosta, mikä tarkoitti meille tunnin siirtymää kentälle. Tämä oli loisto ratkaisu lapsiperheenä. Olin vain iloinen, että lähtö- ja määränpääkentät olivat pieniä molemmat, kun lasten kanssa reissattiin. Rhodoksen kenttä oli meille häämatkalta tuttu, sillä silloin matkustimme Kalymnoksen saarelle ja laskeutuminen tapahtui Rhodokselle. 

Meillä oli all inclusive paketti, joka sekin sopi erinomaisesti lapsiperheelle. Ennen lapsia koin, että all inclusive oli rahanhaaskausta, sillä halusihan sitä nyt nähdä muitakin paikkoja kuin hotellin! Me asuimme isossa hotellissa tai enemminkin hotellikylässä, joten parasta oli ettei tarvinnut metsästää ruokapaikkaa vaan kävellä ainostaan tuttuihin paikkoihin ruoka-aikoihin. Ruoat olivat aivan loistavia  ja buffet pöydissä oli kymmeniä ellei satoja herkullisia ruokalajeja. Majoituimme siis Tuin Agean Blu Family hotellissa ja se oli loistava. Hotelli oli siisti, henkilökunta ystävällistä, ruokapaikkoja useita sekä paljon altaita ja muuta puuhaa. Palettiin kuului myös ilmainen sisäänpääsy viereiseen vesipuistoon. Maksullisena otimme esikoiselle yhden kerran Bamse Clubiin ja poika nautti siitä vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan! Vauvankin olisi saanut jättää, mutta ei nyt sentään vielä ! ;) Yhtenä päivänä käytiin Rhodoksen vanhassa kaupungissa, muuten oltiin hotellilla. Upean näköinen tuo vanha kaupunki! Menimme taksilla - koska mieheni ei julkisiin lähde!! - ja saimmekin pulittaa siitä 40€/ suunta. Bussi olisi maksanut kymmeneksen siitä. Muutenkin hinnat olivat suht kalliita, jopa Suomen hintoja kalliimpia. Shoppailtua ei siis juuri tullut. 

Loma kului rentoutuessa, aurinkoa ottaessa (meille sattui viimeistä päivää lukuunottamatta hellejakso Rhodoksen kevääseen), hyvin syöden ja juoden sekä tietysti uiden. Menomatkan esikoinen hoki Uimaan! Uimaan! Uimaan ! Niin, että korvissa soi. Tullessa taas korvissa soi Kottiin! Kottiin! Kottiin! Oli yllätys, että esikoisella oli niin kova koti-ikävä sekä ikävä koiria niin, että itku tuli. Meno- ja paluumatka menivät yllättävän kivuttomasti, sillä olin pelännyt, että matkustaminen olisi ihan hirveää. Menomatkan kipukohta oli kun kaikkien ruoka tuotiin yhtä aikaa (oltiin Siis pyydetty lämmittämään vauva ruoka varmaan 30min aiemmin!) ja tuntui, etyä kädet, tila ja hermot loppuu. Tullessa taas oltiin kaikki todella väsyneitä ja vielä mahataudin kourissa. Niin, viimeisenä iltana, seitsemän tuntia ennenkuin bussi tuli meitä hakemaan, esikoinen alkoi oksentaa. Siitä kaksi tuntia niin oli miehen vuoro ja neljä tuntia ennen bussin tuloa myös minun vuoro. Vauva oli aloittanut ripuloinnin ja oksentelun edellisenä päivänä. Kun sairastimme koko perhe yhtä aikaa, huoneessa oli vain yksi wc, vessapaperi meinasi loppua ja vesi loppui ja tiesimme, että kotimatka on siinä taudissa ja ilman yöunia edessä, mietimme miehen kanssa, että miten selviämme kotiin. Ei siinä mitään, jos toinen aikuisista olisi vaikka sairastanut, mutta että koko perhe. Se oli kamalaa, mutta lentoa odotellessa tauti laantui onneksi ja jäljellä oli vain heikko olo ja väsymys muulla perheellä vauvaa lukuunottamatta. Kotisuomessa mentiinkin ensimmäisenä ensiapuun tarkistuttamaan vauvan vointi, kun kyseessä oli jo kolmas oksentelu- ja ripulointipäivä. Muut toivuttiin taudista heti, vauvalla tauti kesti 6 päivää. 

Millaista reissaaminen lasten kanssa oli? Reissussa mentiin aika samalla rytmillä kuin kotonakin. Päiväuniaikaan saatiin otettua aurinkoa hotellin terassilla, josta oli suorana käynti myös altaaseen. Monen ruokalajin illalliset menivät hotkimiseksi, kun lapset olivat iltaisin väsyjä eivätkä jakseneet tunteja kestäviä ruokailuja. Esikoisen riemu reissussa olib jotakin sanoinkuvaamatonta. Iso helpotus oli, että esikoinen oppi uimaan kellukkeiden kanssa (2,5v). Helpotti kovasti vahtimista. Päikkäriaikaan ehdottiin miehen kanssa jutella, muuten hän viipotti pitkälti esikoisen perässä altailla ja minä olin vauvan kanssa. Vähän erilaista reissaamista kuin se, mihin ehdittiin 7 vuotta tottua ennen lapsia. Kummallakin hyvät kirjat, hyvää juomaa ja aurinkoa ;) 

Lähdettäisiinkö uudelleen? Joo, kun pojat kasvaa. Viikon reissu näin pienten kanssa on aika rankka ja toisaalta kalliskin. Pienin (7kk) ei ymmärtänyt reissusta mitään ja esikoisesta kaikki lomatekeminen on joka tapauksessa lystiä. Jos voisi teleportata itsensä kohteeseen, niin ehdottomasti! Reissu oli silti ihana, vaikka saikin inhottavan lopun:(

Paskaa tuuria

Tämä viikko on ollut ihan hirveä. On meinannut usko loppua. Ensin meidän pienin oli kuivumisen kielissä ja heikkona monta päivää. Kakkaralli jatkui koko viikon ja on tarkoittanut kymmeniä koneellisia pyykkejä. Pääasia on tietty, että pienin on nyt kunnossa mutta olin kyllä todella huolissani :(

Sitten hajosi miehen auton vaihteisto. Jäimme taas yhden auton varaan. Kyseessä ei ole mikään halpa remontti, mikä kismittää nyt kun rahanmenoa on ollut _todella_ paljon muuton ja talokauppojen myötä. Eikä tuosta nyt ole niin kauaa aikaa kun miehen edellinen auto hajosi ja aiheutti kalliin remontin ja meille kahden kuukauden autottomuuden ja tupajumijuuden. 

Sen jälkeen mies kaatui eilen moottoripyörällä vilkkaasti liikennöidyllä päätiellä. Enkelit olivat mukana eikä mitään suurempaa (ilmeisesti - mieshän ei lääkäriin mene ennenkuin on pää irti) sattunut, pieniä vammoja lukuunottamatta. Mopo on toistaiseksi ajokelvoton. Säikähdettiin ihan hirveästi kaikki. Tämä elämä on niin hetkessä pois raiteiltaan. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin<3 

Surkeiden sattumien summan jatkoksi luetellaanko nyt vielä, että talvella miehen kelkka hajosi ja parisen viikkoa sitten mönkijä. Aika loisto vermeitä tuollaiset. Ja halpoja, joo. 

Lisäksi pojat taistelevat nykyään _koko_ ajan kun pienempi ryömii häiritsemään isomman leikkejä. Pienempi saa turpiinsa koko ajan ja on lisäksi muutenkin itselleen vaarallinen, kun roikkuu kyntteliköissä, portaissa, pistorasioissa ja missä lie. Tuntuu, ettei energia millään riitä. Eikä hermot. Niin ja meinasihan koirakin hukkua, kun tippui rannassa isojen kivien väliin ja jäi sinne räpiköimään eikä päässyt omin avuin pois. Onneksi huomattiin ja mies nosti koiran kuiville. Lisäksi on ollut jotakin pientä ihmissuhdevääntöä, joka on lähinnä tuntunut turhalta. Suomeksi sanottuna vituttanut kaiken muun ohella. 

Että sellaisia kuulumisia. Jospa seuraavassa niitä ärsyttävän aurinkoisia reissukuulumisia :)

Huoli pienimmäisestä - ei pienestä

Kotiudumme eilen Rhodokselta. Kirjoitan teille reissukuulumiset myöhemmin. Nyt kuitenkin huoli meidän pienimmäisestä on valtava, sillä pienin on ripuloinut jo 4 päivää, joista kahtena myös oksenti. Ollaan käyty kahdesti ensi avussa tarkistuttamassa ettei vauva kuivu. Ikää nyt siis reilu 7kk. Aukile on vähän kuopalla ja vauvalla tummat silmänaluset, mutta vielä voidaan olla kotosalla seurailemassa tilannetta kun vauva suostuu ottamaan nesteitä ok. Toivotaan, että pieni paranisi pian <3

Siis herranjestas, kohta 7kk

Apua. Jos aika ekan lapsen kohdalla menee nopeasti, toisen lapsen kohdalla se suhisee ohitse. Mun äitiysloma loppuu ihan kohta :'( Eilen tein hakemuksen hoitovapaasta vuoden loppuun, jolloin pikkuinen murunen reilu 1v 2kk kun hoito alkaa. 

Mutta niin, meidän vauva on jo kohta 7kk. Hän oppi tänä viikonloppuna ryömimään ja huh, jalat on nyt rakoilla! Aika paljon pieniherra on siis päästellyt, en muista tällaista esikoiselta. Viimeksi kun kirjoitin, ettei vielä ole hampaita, niin seuraavana päivänä puhkesi eka ;) Nyt naskaleita on kaksi ja kolmas on kohta läpi. Aika nopeaan hampaat sitten tulivatkin. Vauva on ollut kärttyinen ja mietityttääkin, vaivaako hampaat vai voisiko olla korvatulehdus. Käyn todennäköisesti näyttämässä huomenna korvat, sillä lauantaina lähdetään ekalle aurinkomatkalle perheenä ja korvien tulisi kyllä olla kunnossa!<3

Mutta niin, millainen on meidän 7kk poika? Hän on lähtökohtaisesti aurinkoinen, reipas, sosiaalinen ja erittäin kiinnostunut ympäristöstään. Isoveli on ykkönen, sen jälkeen koirat. Siinä missä esikoinen ei ensimmäiseen ikävuoteen kelpuuttanut isiä ollenkaan (vaikka nyt onkin niin isin poika) on kuopus myös isin perään. Ei ole vielä vierastanut ja suhtautuu ympäristöön uteliaasti, muttei yhtään pelokkaasti. Ei muutenkaan turhia itke, ei edes tänään kun tuli vesipyssystä päin pläsiä. Ilmaisee kyllä harmituksen, jos jää yksin silloin kun ei halua jäädä. 

Nukutushommiin kelpaa vain äiti ja nukahtaminen meinaa olla touhukkaalle pojalle vähän hankalaa iltaisin. Päivisin ei tissille malta juuri pysähtyä ja mieluiten hän ruokailisi itse syöden. Jäbä on hyvin handlannut sormiruokailun vaikka sekaruokaileekin eli saa myös sosetta syötettynä. Joka aterialla kuitenkin sormiruokailee, sillä muuten ei tämän pienen herran suu soseille aukea. Vielä on kelpuuttanut äidin sapuskat (toisin kuin esikoinen), mutta saas nähdä reissun jälkeen kun viikko valmisruoilla ja ekaa kertaa. Nokkamukista joisi vaikka kuinka paljon, pillin tai pillimukin ideaa ei todellakaan ole hokaissut :D

Mönkijän ja ruohonleikkurin kyydissä tämä herra on jo ollut, muttei ollut niistä moksiskaan. Nyt viikonloppuna pääsi ekaa kertaa tutustumaan myös maahan ulkona ja viihtyi siellä kohtuu hyvin vaikkei hanskat kädessä mitään pystynytkään tekemään. 

Kaikkinensa tämä muru on todella aurinkoinen "muotoiltuine" kulmakarvoineen. Aamulla herää aikaisin ja rupeaa touhuamaan, tekee suullaan pieruääniä käsivarteen ja kikattaa. Kiskoo hiuksista ja kuolaa. Ihana pakkaus kaikin puolin <3

Miltä näyttää alakerrassa?

Tässä kuvia meidän alakerrasta. Sensuroimaton lapsiperheen koti vappukoristeineen. Olisin voinut ottaa kuvat päivänvalossa niin, ettei koristeita näy ja niin, että lelut ovat piilossa, leikkokukkia on pöydällä ja sisustukseen mätsäävä lemmikki nukkuu sohvalla. Mutta ei, en jaksa. En enää, kun lapsia ja koiria on kaksin kappalein ja siivottavia neliöitä pitkälti kolmatta sataa :D Jossakin menee jaksamisen raja ja se on just tässä :D 

Yläkerran esittelen sitten kun lapset ovat hereillä ja saan kuvat räpättyä:) nyt rentoutumaan ja nauttimaan ihanasta auringonlaskusta ! 

Muksut

Välillä tuntuu, että olen ihan hajalla. Otan lopputilin tästä pestistä. Olisi niin paljon helpompaa lykätä lapset hoitoon ja lähteä töihin. Tuntuu, ettei omia ajatuksiaan kuule saati sitten jonkun toisen puhetta. Koita siinä nyt sitten kasvattaa kunnon suomalaisia. 

Mutta sitten ne pikkupirpanat menevät nukkumaan ja onkin jo ikävä. Kaikki ne tunteet, jotka liippaavat hermoromahdusta, ovat poissa. Sitä hymyhuulilla muistelee kulunutta päivää ja kiittelee mielessään, että on äitiyslomalla. Ja sitten tulee aamu ja taas ollaan hermoromahduksen partaalla. 

Vähän aikaa sitten meillä oli taaperon kanssa päivä, ettei tarvinnut tapella yhtään. Se oli ihan superihana päivä. Jopa epärealistinen, sellainen aikuisen unelma päivä. Vaikka välillä taaperon kanssa otetaankin yhteen, on tuo pikkuvintiö silti niin rakas. Mutta samalla välillä todella raskas. :D