Muksut

Välillä tuntuu, että olen ihan hajalla. Otan lopputilin tästä pestistä. Olisi niin paljon helpompaa lykätä lapset hoitoon ja lähteä töihin. Tuntuu, ettei omia ajatuksiaan kuule saati sitten jonkun toisen puhetta. Koita siinä nyt sitten kasvattaa kunnon suomalaisia. 

Mutta sitten ne pikkupirpanat menevät nukkumaan ja onkin jo ikävä. Kaikki ne tunteet, jotka liippaavat hermoromahdusta, ovat poissa. Sitä hymyhuulilla muistelee kulunutta päivää ja kiittelee mielessään, että on äitiyslomalla. Ja sitten tulee aamu ja taas ollaan hermoromahduksen partaalla. 

Vähän aikaa sitten meillä oli taaperon kanssa päivä, ettei tarvinnut tapella yhtään. Se oli ihan superihana päivä. Jopa epärealistinen, sellainen aikuisen unelma päivä. Vaikka välillä taaperon kanssa otetaankin yhteen, on tuo pikkuvintiö silti niin rakas. Mutta samalla välillä todella raskas. :D