Noh, varmaan se joillakin niin menee. Mutta ei meillä. Esikoisen kohdalla osittaisimetin 8kk ja lisämaidot kulki mukana synnäriltä asti. Määrät pomppasi tietämättömyyden vuoksi helposti ja kierre oli valmis. Kyllähän minä kaiken tiedon teoriassa osasin, käytäntö ja usko puuttui. Toisen kanssa täysimetyksen ihanuutta kesti 4 päivää ja sitten tuli lisämaito kuvioihin. Lamaannuin niin, etten tajunnut olla stressaamatta ja tehostaa imetystä. Oikealla tsempillä lisämaito olisi saatu varmasti nopeammin loppumaan. Mutta nyt 5,5kk työn jälkeen mennään vihdoin kiinteillä ja rintamaidolla. Puuron teen korvikkeeseen, että maidon saanti on turvattua, mutta voi olla että kyseessä on hätävarjelun liioittelu. Mutta luoja, että minä olen helpottunut. Vihdoin.
Mutta miksi sitä jaksaa tapella 5,5 kuukautta? Vauva itkee ja kiukkuaa rinnalle, lakkoilee, puree, repii rintaa niin että koko rinta on naarmuilla? Koska se hetki, kun vauva nukahtaa tyytyväisenä rinnalle ja hymyilee unissaan tai katsoo suoraan silmiin ja kujertaa - kantaa kaikkien vaikeuksien yli. Yli lakkojen ja raivareiden. Se on puhdasta kultaa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti