Imetyksen lopettamisen jälkeen pikkukakkonen tärppäsikin ekasta kierrosta. Tärppäsi siis ja meni kesken. Vaikka se kestikin vain pienen hetken, minun vauvakuumeeni räjähti taas käsiin. Vaikka koitin olla jalat maassa, niin eihän siitä mitään tullut. Vaikka minäkin toivoin ja uskoin, mies taisi innostua tärppäämisestä vieläkin enemmän. Kerittiin puhua jo mummon syntymäpäivälahjasta, katsella tuplia, suunnitella ja uskoa.
Nyt ollaan taas siinä tilanteessa, että testejä tippuu roskiin (teen niitä myös ihan liian aikaisin, kun olen niin saakutin malttamaton) ja kuvittelen itselleni kaikki oireet. Siis kaikki ne, mitkä selittyvät esimerkiksi normaalilla kuukautiskierron oireilla ja flunssalla.
Esimerkiksi:
-palelu
-finnit
-hiusten rasvoittuminen
-aaltoileva paha olo
-kiukunpuuskat
-väsymys
-arka masu
Ja jälleen kerran, olen ihan varma, että nyt tärppäsi. Menossa on kp 25/30? (Kierto ei todellakaan ole vielä vuosi synnytyksen jälkeenkään normalisoitunut ja onhan tässä km alla) ja toiveet on kovat. Ihan liiankin kovat taas. Testissä ei näkynyt mitään, mutta jospa parin päivän päästä?? <3 Ihan hölmöä tällainen, mutta minkäs teet.
Minulla on molemmat raskaudet alkaneet niin että alla on varhainen keskenmeno! Eli uudelleen hedelmöityyminen on tapahtunut n kahden viikon kuluttua keskenmenosta. Itseasiassa eräs spesialisti minulle sanoikin km jälkeen olevan todella korkeat mahdollisuudet uudelleen raskautumiselle! Toivottavasti teillä tärppäisi <3
VastaaPoistaKiitos! Toivotaan, että täällä kävisi samalla tavoin <3
VastaaPoista