Ajattelemisen aihetta

Mietittekö koskaan, miten paljon ajattelemisen aihetta on ympärillämme? Omissa tutuissamme, naapureissamme, työkavereissamme. Jokaisella meillä on joku kivi kannettavanamme, mutta toiset roudaavat mukanaan yhden kiven sijaan kivimuuria. Ympärillämme on todella paljon vaikeaita asioita, mutta myös oikeaa asennetta, rohkeutta ja sitkeyttä. Kerron teille yhden esimerkin, joka pysäytti minut tänään. 

Eräs tuttavani vieraili aamukahveilla meillä. Koska kyseessä on uusi tuttavuus, en ole tuntenut henkilön taustoja juurikaan. Tänään sain kuulla niistä hieman. 

Tuttavani kertoi, kuinka vuosien selittämättömän lapsettomuuden ja lapsettomuushoitojen jälkeen he päättivät miehensä kanssa ryhtyä sijaisperheeksi. He saivatkin pienen vauvan hoitaakseen ja kävivät vuoden verran oikeustaisteluja lapsesta. He saivat myös toisen lapsen sijoitukseen ja nyt nämä kaksi ovat viettäneet perheessä jo yhdeksän vuotta. Perhe on kasvanut vielä kolmannella (sijoitus-)lapsella, kun perheen "esikoiselle" syntyi biologinen veli, joka oli myös huostaanotettava, siis kahdeksan vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen. Kaikki nämä lapset ovat vaikeista oloista, mikä näkyy heidän tunne-elämässään, kehityksessään ja niin edelleen. Lasten vanhemmilla on myös milloin tahansa oikeus ottaa lapsensa pois, vaikka esimerkiksi nämä biologiset veljekset eivät ole nähneet vanhempiaan ollenkaan sijoituspäätöksen jälkeen. Lupaa adoptioon biologiset vanhemmat eivät myöskään anna, mikäli nyt siis sattuisivat saamaan joskus oman elämänsä kuntoon ja ottaisivat lapsensa takaisin. Tämän sijoitusperheen elämä lapsiperheenä voi siis päättyä milloin vain. Nämä lapset ovat kokeneet hirveitä asioita, mutta ovat saaneet rakastavan kodin. Turvapaikan, jonka jokainen lapsi ansaitsee. Sylin ja lämmön, joka turvaa kehityksen. Aikaa ja rahaa, mutta ennen kaikkea asennetta. Oikeaa asennetta. 

Vaikka lähtökohdat ovat tällaiset, asenne on siis kohdillaan. Elämä ei ole surkuttelua, vaan eteenpäin menemistä, yhtäältä siis olemassa olevien faktojen tiedostamista, mutta toisaalta silti täysillä tekemistä. Tätä mahtavaa asennetta on paljon ympärillämme. Voisin kertoa teille esimerkkejä endometrioosin leviämisen kanssa kamppailevasta ystävästäni, abortin tekemistä ikuisesti katuvasta läheisestäni, epilepsialääkityksen kanssa tasapainoilevasta elämän tukipilaristani,  kaiken kerran menettäneestä kumppanistani tai lukuisista lapsettomuus- ja lapsellisuustarinoista lähiympäristöstämme... Vaikka ympärillämme tapahtuu kamalia asioita, asenne ratkaisee. Se määrää, jatkuuko elämä ja millaisena se jatkuu. 

Kun vain muistaisi olla kiitollinen. Kiitollinen elämästä, perheestä, ystävistä ja siitä millainen sitä itsekin on. Siis omasta terveydestään, taidoistaan, ulkonäöstään ja mistä nyt ikinä. Eikä rutista turhista, kuten finneistä, säästä ja koirankarvoista. Tätä tämä elämä kuitenkin on, kaikkine koirankarvoineen. Onneksi.