Etenemme lapsentahtisesti

Voisi kai sanoa, että meillä edetään tietyllä tapaa lapsentahtisesti. Emme ole mieheni kanssa tehneet mitään tietoista valintaa, että noudattaisimme lapsentahtisuutta kasvatusperiaatteissamme, vaan elämämme nyt vain on tietyissä asioissa mennyt niin. Kenties johtuen siitä, että pojallamme on selvästi meidän molempien luonne tai siis tarkemmin sanoen yhdistelmä siitä - mikä tarkoittaa siis Luonnetta. Jos suomessa olisi käytössä englanninkielen tapaan epämääräiset ja määräiset artikkelit, pojallamme on siis the Luonne. Tupla-annos päättäväisyyttä, määrätietoisuutta, periksiantamattomuutta ja itsepäisyyttä. Molemmilta puolilta osansa siis. 

Miten tämä on näkynyt kasvatuksessamme? Kun jätkä kahdeksan kuukauden iässä päätti, ettei syö enää tissiä, hän alkoi purra ja puri niin pitkään, kun tissiä yritin tarjota. Kun lopetin tissin tarjoamisen, poika oli tyytyväinen - ei haikillut tissin perään tai kokenut menettäneensä jotakin. Hän ainoastaan seisoi päätöksensä takana.

Kun hän kahdeksankuisena myös päätti, että perhepeti riittää, hän lopetti yöllä nukkumisen. Kukkui niin pitkään, että me vanhempina viimeisenä konstina kokeilimme siirtää hänet omaan sänkyyn, omaan huoneeseen. Ja siitä alkoivat hyvin nukutut yöt, jopa katkeamattomat yöunet. Sillä, halusivatko vanhemmat (=lue äiti) nukkua edelleen perhepedissä, ei ollut väliä. Poikamme halusi omaan huoneeseen ja omaan sänkyyn, jotta sai nukkumisrauhan. Ja epäileville; kokeiltu on: kun jätkän ottaa keskeen nukkumaan, koko yö menee valvomiseksi. Kun poika pääsee omaan rauhaan nukkumaan, hän nukkuu kuin tukki. 

Samoin kävi sormiruokailun kanssa. Meille tuputettiin sormiruokailua joka tuutista ja ajattelin, että sitten myöhemmin, kunhan jätkä vielä vähän kasvaa ja koordinaatio kehittyy. Mutta poikapa halusi sormiruokailla nyt ja heti. Enää ei mene lusikallistakaan pojan kurkusta alas, ellei hän saa samalla itse syödä. Suu ja kaikki neljä hammasta puristuu tiukasti yhteen, kunnes kädessä on jotakin, jota voi itse syödä samalla. Ja hänellä on konsteja lisääkin: pään pois kääntäminen, huitominen ja lopulta itkeminen. Yleensä ymmärrämme ensimmäisestä vihjeestä. 

Tiedän, että nyt joku saattaisi ajatella, ettei lapsentahtisuus tarkoita lapselle kaikessa periksi antamista. Emmekä me ole niin tehneetkään. Lapsemme on vain ohjannut meitä voimakkaasti tiettyyn suuntaan ja tiettyihin asioihin - riippumatta siitä, mitä itse haluamme. Jos minulta olisi kysytty, imettäisin edelleen ja nukkuisimme perhepedissä. Mutta kun ei, niin ei. Saa nähdä, mihin me tuon pikkuisen miehen kanssa vielä joudumme!