Illan aikana olin jo moneen otteeseen sitä mieltä, että minä en lähde. Minua puhuttiin ympäri ja muistutettiin, että ainahan sitä pääsee takaisin ;) Skumppalasin otin puoli kymmeneltä ja niitä ehdin muutaman kumota, ennen kuin viimein lähdimme kohti keskustaa. Ajomatkalla päässäni vilisi ajatuksia; entä jos en ikävöikään poikaa? Entä, jos minulla onkin superhauskaa? Olenko nyt huono äiti?
Kun kyytimme viimein saapui kaupunkiin, olin valmis lähtemään samalla kyydillä takaisin. Käydään nyt kuitenkin yhdet juomassa, kun tänne asti tultiin, sovittiin.
Baariin siis sisään ekaa kertaa puoleentoista vuoteen. Saman tien vasten kasvoja iski henkinen paha olo: minun ei kuulu olla täällä. Yhdet otettiin, mutta omani jäi juomatta: imetys pyöri mielessä. Sisälläni huusi ääni: minun ei kuulu olla täällä, minua tarvitaan muualla. Koko baarimaailma tuntui vieraalta: humalaisia ihmisiä, musiikki kovalla, hirveää tönimistä ja kamala haju, lasinsiruja joka puolella.. Kun mies sai omansa ja minun juomani kumottua, lähdettiin kotia kohti. Sisällä baarissa oltiin puoli tuntia.
Kotimatkalla taksikuski ei ymmärtänyt yhtään, miten lapsesta voi olla niin vaikeaa olla erossa, kun on lapsenvahdit ja kaikki valmiina. En tiedä itsekään, miten se voi olla niin vaikeaa. Vielä ei ole sen aika. Ennen tuli oltua baarissa joka viikonloppu, useimmiten kahtena päivänä peräkkäin. Nyt tuntui, että niistä ajoista on valovuosi; ei pienen lapsen vanhempien kuulu olla baarissa, poissa pikkuisen luota.
Kotona pieni mies oli herännyt. Hän oli ollut tavoilleen uskollisesti syömälakossa, kun hoitaja oli yrittänyt syöttää, vaikka nälkä toisella oli varmasti ollut! Voi sitä hymyn määrää, kun pääsin vihdoin pojan luo. Vaikka en ollut juonut itse kuin muutaman kuoharilasin, en uskaltanut vielä imettää. Äitiä lähellä ollessa pullo kuitenkin kelpasi hyvin. Nukkumaan ruvettiin koko perhe lähekkäin ja tissille päästiin vihdoin asmuyöstä. <3 Maitoakin riitti hyvin.
Vaikka baarikokemus ei olisi henkisesti juuri huonompi voinut olla (vaikka seura olikin siis mitä parhainta), olen iloinen, että lähdimme kuitenkin käymään mieheni kanssa. Mielessä on nimittäin pyörinyt, että baariin pitäisi ehtiä käymään ennenkuin jos toinen lapsi tärppää, sillä muuten baarielämään tulee melkein kolmen vuoden tauko. Tämä kokemus oli varsin opettavainen, sillä ensinnäkin, nyt tiedän, että baariin ei tarvitse todellakaan enää lähteä. Se ei ole meidän juttumme tässä elämänvaiheessa. Tissittelyt pitää olla loppu ja hoitokertoja enemmän alla. Ja fiilis, se pitää olla kohdillaan. Se ei synny väkisin, kuten yritin koko illan. Toiseksi, opimme mieheni kanssa, että harvat hoitokerrat kannattaa ehdottomasti satsata treffi-iltoihin; elokuviin, syömässä käymiseen, yhteisiin harrastuksiin. Ei todellakaan baareiluun.
Olen kiitollinen, että minulla on ihanan pojan ohella tuollainen ihana mies, joka ymmärtää minua. Ymmärtää, että minun paikkani on nyt pojan luona ja että en voi nauttia olostani, mikäli olen baarin takia pois pojan luota <3 Se on äärimmäisen tärkeää, että tämän kokemuksen voi jakaa oman kumppanin kanssa.
Tällainen oli siis meidän ensikosketus baarielämään pojan syntymän jälkeen :D Ihan heti ei siis olla enää baariin menossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti