Pieni herra tänään 2kk <3

Tänään esikoisemme on 2 kuukautta vanha. Ajankululle tapahtui jotakin käsittämätöntä tasan kaksi kuukautta sitten. Sitä on vaikea selittää, mutta pienen ihmisen tulo elämäämme muutti ajankulun täysin. Vaikka olen aina ollut "ripeä" ihminen, nykyisin ehdin päivässä touhuta vähän jotakin aamupäivällä ja iltapäivä kuluukin ulkoillessa. Päivärytmiä rytmittää pienokaisen (uni-)tahti. Yksikään päivä ei silti ole samanlainen ja päivät kuluvat kuin huomaamatta. 

Pojan kehityksessä on näiden kahden kuukauden aikana tapahtunut jo kehityksellisiä harppauksia. Kun poika esimerkiksi ensikertaa laitettiin leikkimatolle lelukaaren alle, ajattelin, ettei poika ikinä yletä lelukaaren leluihin! Tuntui, että lelut olivat niin korkealla, eikä poika vielä juuri liikkunut. Nyt poika viihtyy hyvin leikkimatolla ja matolla käy armoton viuhtominen! Lelut löytävät jo tiensä suuhun ja katse keskittyy mielenkiintoisiin kohteisiin. Eilen "iso" poikamme nukutettiin ekaa kertaa perhepedin sijaan omaan sänkyyn. Tässä isä oli vahvempi, äiti ei olisi moista raaskinut tehdä! Kun poika oli syvässä unessa, äiti sai vihdoin luvan siirtää pienen tuhisevan ihmeen rinnalle, äidin valvovan silmän alle. Poika varmasti nukkuisi hyvin omassaan, äidin unet sen sijaan kärsisivät!! Käsittämätöntä ;)

Vauvan syntymän myötä ajankulun lisäksi ovat monet muutkin asiat muuttuneet ja konkretisoituneet. Omat periaatteet ovat jysähtäneet päin seinää ja kimmonneet itseä kohti irvokkaina itsekkyyden pistoksina. "Ennen" ajattelin mm, että

-vauva nukkuu heti omassa sängyssä

-vauva viedään heti hoitoon, että päästään "baanalle"

-juon alkoholia nopeasti synnytyksen jälkeen ja annan vauvalle korviketta

-miten pieni vauva nyt voisi vaikuttaa esim äidin ruokailuun, suihkussa käyntiin jne. Vauvathan nukkuvat!

-pienten lasten vanhempina yhteisen ajan löytäminen ei voi olla niin haastavaa. 

-päivässä ehtii pienenkin kanssa tehdä ihan samalla tavoin. 

Nyt nukumme vauva keskessä ja poika on ollut 2*1h hoidossa joulun ruokaostosten ja minun jälkitarkastuksen aikana. Alkoholia olen jounut noin yhden  annoksen kerrallaan, että imetys ei kärsi ja en voisi koskaan vaarantaa pienokaisemme turvallisuutta tai "riistää" pojalta mahdollisuutta hakeutua rinnalle alkoholin takia. 

Kylmä ruoka, hotkiminen, seisallaan syönti ja pikasuihku sekä vauvan itkun takia ennenaikasesti loppunut sauna ovat tulleet tutuiksi. Vaikka isi onkin ollut pojan kanssa, että äiti pääsee saunaan, aina isi ei riitä, vaan pojalle tulee äiti-ikävä. Ja vaikka kyse on rytmityksestä, aina rytmi ei osu nappiin. Vaikka poika nukkuisin kuin tukki, kun astelemme suihkuun, tilanne voi muuttua nopeammin, kun minä saan suihkun hanaa auki. Sama on vanhempien yhteisen ajan kanssa. Toki nämä asiat ovat nyt helpottuneet, kun poika on kasvanut, rytmimme on hieman vakiintunut ja olemme yksinkertaisesti oppineet tuntemaan toisiamme jo enemmän. 

Suurin ennakko-odotukseni on kokenut kaikkein kovimman kolauksen. Ajatukseni siitä, että imetys on helppoa, kun vain tökkää tissin suuhun, on ollut naurettava. Jälkitarkastuksen yhteydessä minulle sanottiin, että olen tehnyt kyllä imetyksen onnistumisen eteen kaikkeni. Perfektionistina ajattelen, että aina voisi tehdä paremmin, enemmän jne. Jossain kuitenkin kulkee raja, jota täytyy kunnioittaa, että normaali elämä on mahdollinen. Vaikka esim pesiminen (=vauvan kanssa lähekkäin peiton alla ilman turhia vaatekertoja) voi edesauttaa imetystä, ei koko päivää voi pesiä. Nykyisin lypsän parisen kertaa päivässä, noudatan rutiineja, imetän kävellen, hieron ja haudon lämpimällä rintoja jne, jotta poika saisi mahdollisimman paljon rintamaitoa. Tissejä varjelen myös neuroottisesti rintatulehdukselta. Tänään kokeilin ekaa kertaa rintakumia rintaraivariin. Rintakumia meille ei ole suositeltu enkä ole sitä osannut kokeilla, kun pojan imuote on ollut hyvä koko ajan. Rintakumin kanssa tissi kuitenkin kävikin herralle ilman sen kummempia temppuja (esim imetyksen aikana kävelyä, kyykkyjä, jumppapalloa jne)! Ajatukseni siitä, että poika on silikonitissimiehiä, vain vahvistuu. 

Näiden kahden kuukauden aikana olemme oppineet tuntemaan toisiamme perheenä paremmin. Pojan rytmi ja tietyt luonteenpiirteet ovat alkaneet tulla esille. Tiedämme esimerkiksi sen, että poikamme on aamuihminen. Aamulla herra tarjoilee leveimmät hymyt ja jaksaa seurustella pisimpään. Tissillä vietetyn (=pärjätyn) yön jälkeen se on äidille hyvin palkitsevaa. 

Meillä on nyt perheenä takana kahden kuukauden opintomatka. Toivon, ettei se pääty koskaan, sillä jokainen päivä on niin täynnä elämää ja kaikkea uutta. Elämä "ennen" tuntuu vieraalta verrattuna siihen, mitä se on nyt. 

Hyvää perjantaita kaikille teille! Me lähdetään nyt poitsun kanssa rientämään, sillä meillä on paljon hommia ennen pojan sunnuntaista kastejuhlaa :)