Hei jälleen!
Synnytyksestä on kulunut nyt reilu viikko ja vointi alkaa olla fyysisesti jo hieman parempi. Henkisesti olen voinut todella hyvin, vauva ja se valtava, ehdoton rakkauden tunne vauvaa kohtaan, ovat pitäneet minut virkeänä. Vielä kun saisi kropan kuntoon niin, että nämä kivut häviäisivät, niin kaikki olisi oikein mallikkaasti. Kipulääkkeet pudotin eilen pois ja antibioottejakin on enää muutama päivä jäljellä. Ihmeellinen mahakipu alkoi toissapäivänä ja jatkui eiliseen ja siksi uuden neuvolatätin kanssa sovittiinkin, että kipua nyt seuraillaan, kun antibiootit minulla kuitenkin on. Uusi neuvolatätimme kävi meillä toissapäivänä ja täytyy sanoa, että meillä on todella loistava uusi neuvolatäti. Tiedättehän sen ihmistyypin, joka ottaa ohjat käsiinsä, huolet hoitaakseen ja johon voi luottaa, kuin peruskallioon - siis oikea sellainen muumimamma tai turvallinen muori. Ei mikään vanha jäärä, vaan iän viisastuttama rautarouva.
Synnytyksen jälkeinen hormonihirmu minuun ei ole vielä uskoakseksi satalasissa iskenyt, vaikka toki täytyy myöntää, että on meillä pari totaalista maailmanloppuakin jo koettu. Niistä on kuitenkin selvitty ja 99,9% ajasta olen todella onnellinen ja iloinen. Itku on herkässä - sekä ilossa että surussa - ja miehen on täytynyt muutaman kerran tarkistaa, että mitäs kyyneleitä nämä nyt ovat. Katsotaan, miten mieli tästä nyt kehittyy. Onneksi mies on vielä tämänviikkoa kanssani kotona ja hoitaa kotiaskareita, jotta saan rauhassa parannella itseni. Istuminen alkaa pikkuhiljaa jo sujua ja tänään käytiin pojan kanssa ensimmäistä kertaa ulkona. 20 minuuttia touhuttiin pihalla, kierrettiin tonttia ympäri ja annettiin koirienkin telmiä. Poika oli autuaan tiedostamaton koko ulkoilun ajan, sillä unet taisivat olla juuri silloin makoisimmillaan. Huomenna pidennetään hieman ulkoilua ja loppuviikostahan sitä pääsee ihan kunnolla ulos!
Tänään saan postista imetystyynyn ja pääsen kokeilemaan, onko se "höpöhöpökapistus" vai todella hyödyllinen. Mielipiteitä tästä taitaa olla monia: joidenkin mielestä imetystyyny on parasta, mitä on ja toisten mielestä tavan tyynyt ajavat saman asian. Meidän tyyny on Doomoo merkkinen ja ostin sen käytettynä Tori.fi:stä. Olin ajatellut, etten imetystyynyä tarvita mihinkään, mutta ystäväni puhui niin voimakkaasti sen puolesta, että ajattelin, että voi 25euroa nyt hullumminkin tuhlata. Saa nähdä, miten käy.
Tänään passitan mieheni myös hiustenvärjäyspuuhiin, sillä minulla on kaapissa väripurkki, joka on odottanut tätä päivää jo 9kk. Ehdin ostaa värin juuri ennen positiivista raskaustestiä ja meillä silloinen neuvolan täti oli ehdottomasti sitä mieltä, ettei raskausaikana hiuksia tulisi värjätä. Tästäkin aihepiiristä mielipiteitä löytyy suuntaan jos toiseen: toisten mielestä ei mitään merkitystä ja toisten mielestä kamalan vaarallista. "Olet huonoäiti, jos.." mantra tarttui minuun tietyllä tapaa heti positiivisen raskaustestin jälkeen, joten jätinpä hiukseni värjäämättä. Alku oli kamalaa kärvistelyä, mutta juurikasvun kasvettua tarpeeksi pitkäksi tilanne tasottui :) Nyt kuitenkin tämä metsänpeikkonaolo riittää, ihan siitäkin syystä, että haluan kohentaa omaa oloani. Pieni itseenpanostus on ansaittua :) Meikkiä en ole vielä naamaani synnytyksen jälkeen laittanut, sillä kotona on tullut vain oltua, mutta kynnet on kerran jo lakattu. Uskon, että kun itseensä vähän panostaa, oma mielikin on virkeämpi. Farkkuja tai muitakaan kiristäviä vaatteita en pysyne päälleni pitkään aikaan pukemaan, mutta college-housuissa on hyvä viuhtoa ;)
Niin, tosiaan se vaatteisiin mahtuminen. Tänään kokeilin sekä vanhoja tuulipuvunhousujani, että kaapissa odottavia raskausaikana ostettuja, entisen kroppani kokoisia, coretex-housuja. Noh, eivät mahtuneet. Painoa minulle kertyi raskausaikana 19kg, synnärille jäi 7kg ja kotona on pudonnut nyt 3kg. Matkaa vielä 9kg, mutta siitä en aio stressata. Ainoa mikä stressaa, on se, että mitä ihmettä puen päälleni, kun en mihinkään vaatteisiin mahdu, ja mitään kiristävää en voi kuvitellakaan laittavani alapäähäni. No, ehkä tässä piirit ovat sen verran pienet alkuun, että paino kerkeää pudota sen verran, että mahdun johonkin vaatekertaan, kun ensikertaa astelen kunnolla julkisille paikoille.
Tässä meidän kuulumisia tällä erää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti