Heihei loppuelämän koti.

Tiistaina myytiin meidän loppuelämän koti. Koti, joka ostettiin kun minä vielä opiskelin. Koti, joka odotti meitä hääyön viettoon neljä vuotta sitten. Koti, jonka autotallin ja pihat yhdessä rakensimme vaikka emme mitään rakentamisesta silloin ymmärtäneetkään. Koti, jonka teimme oman näköiseksemme vuosi vuodelta. Koti, jossa teimme raskaustestit ja odotimme elämämme muutosta. Koti, johon molemmat lapsemme syntyivät. 

Kun 1,5 vuoden projekti vihdoin saatiin päätökseen ja kodillemme löytyi ostaja, tuntui se samalla haikealta, mutta silti niin oikealta. Meitä odottaa nyt uusi loppuelämän koti toisella paikkakunnalla, siellä missä on tukiverkosto ja minun työt. Kun muutimme tähän kotiin, mietin usein totunko koskaan siihen, etten kuule järven liplatusta. Nyt olen helpottunut, sillä ei minun tarvinnutkaan, pääsen taas järven rantaan. Vaikka uusi jo odottaa, tuntuu todella haikealta lähteä täältä. Näihin neljään vuoteen mahtuu todella paljon. Elämäni suurimmat asiat ovat mahtuneet viimeiseen neljään vuoteen. Tänne jää niin paljon muistoja. Tätä kotia on rakkaudella tehty. Muistan kuinka esimerkiksi kylvimme nurmikkoa kauheilla helteillä 2014 toukokuussa, kun minä odotin esikoistamme. Istuin, hikoilin ja kylvin. Tai kuinka haravoin tai maalasin paikkoja kuopusta odottaessani. 

Eniten jään kaipaamaan tätä kylää. Olen saanut täältä todella paljon ystäviä. Meillä on ollut ihanat naapurit ja läheiset kyläläiset täällä. Olemme sopineet, etteivät suhteet katkea vaikka välimatka kasvaa. Kunpa voisin siirtää nämä asiat uuteen kotiimme. <3