Pölypalloja päässä sun muuta

Kun katsoo peiliin ja huomaa hiuksissaan pölypalloja, on syytä tehdä jotakin. En ole ainoa, joka on kokenut sen, miten äitiys vie mennessään. Samalla inhoan ja rakastan sitä. Rakastan sitä, miten sitä on valmis luopumaan ihan_kaikesta_ omastaan jonkun toisen vuoksi. Hyppimään nyt esimerkiksi läpi yöt kipeä lapsi rinnalla, niinkuin meillä viime yöt. Mutta samalla vihaan sitä, mitä se tekee minulle itselleni. Jos mies ei muistuttaisi päivittäisestä suihkussa käynnistä, varmaan unohtaisin senkin. Tukka on miten sattuu, päällä rumimmat (=mukavimmat ja helpoimmat imettää) vaatteet ja kroppa roikkuu joka paikasta raskauden jälkeen. Olo ei ole seksikäs, ainoastaan äidillinen. Ja sehän se tärkein tehtävä onkin 3kk vanhan lapsen äidillä. Mutta jos ulkonäköön liittyvät seikat ovat tärkeät, pölypallot hiuksissa vaivaavat silloin tällöin. Siis silloin kun kukaan ei huuda, kiukuttele ja vaadi jotakin. Silloin kun on hetki aikaa ajatella omia ajatuksiaan. Koska luonne ja pinna on kaikkimullehetinyt, niinkuin 2v esikoisellakin. 

Täällä starttasi nyt kolmas viikko FitMamaa. Tikku on siis laitettu ristiin paremman kropan saamiseksi. Niin ja joulun alla kävin ottamassa ripsienpidennykset, jotta minut edes naiseksi tunnistaisi. Ripsien hankkiminen on kyllä ollut elämäni parhaimpia päätöksiä, sillä meikit ei meikäläisellä paljoa äitiyslomalla kulu. 

Vaikka ehkä kuulostaa siltä, etten ole itselleni kauhean armollinen, äitiys on opettanut minulle armollisuutta itseäni kohtaan. Kyllä ne kilot siitä karisevat ja eyeliner tulee taas jossain vaiheessa käyttöön. Samoin hemaisevat alusasut verkkareiden sijaan. Tukkani sentään kampaan silloin tällöin ja hampaat pesen parikin kertaa päivässä ;) Se on alku.