Välillä mietin, että jääköhän tämä vauva masuun ikuisiksi ajoiksi. Jotenkin vauvan suloinen ja jännitynyt odotus on tipotiessään ja itsellä alkaa olla jopa surkuhupaisan skeptinen olo sen suhteen mahtaako vauva ikinä syntyä. Vaikka nythän vauvan syntymä on lähempänä kuin koskaan, henkisesti tuntuu että se on kauempana kuin koko raskausaikana. Päivät tuntuvat viikoilta ja joka yö olen toiveikkaana herännyt kuulostelemaan oloa; joko nyt? Ja pettyneenä todennut, että no ei tietenkään. Ja siihen syssyyn valvonut tuntitolkulla ja miettinyt mikä kaikki voi mennä vikaan. Päivisin olen hermoraunio, jos en heti tunne vauvan liikkeitä tai muista, milloin vauva on liikkunut. Oliko sen tunti sitten? Kaksi tuntia sitten tai muistelenko kenties eilisen liikkeitä?
Huomenna on rv 41+5 ja aamulla klo 9 lampsitaan yliaikakontrolliin, jossa selviää, mitkä sävelet ovat huomisen ja mahdollisesti tulevien päivien osalta. Kyllä ottaa tämä raskaus tiukille ja pikku kakkonen antaa odottaa itseään toden teolla. Melkein kahden vuoden projekti tämä nyt on kaikkinensa ollut.. Voi kun sitä uskaltaisi olla levollisin mielin ja vain ajatella tulevaa tuhisevaa kääröä kaikkien kauhukuvien sijaan <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti