Nyt ajatukset ovat kuitenkin siirtyneet hiljalleen tulevaan synnytykseen. Olen käynyt mielessäni myös läpi esikoisen synnystä. En halua ajatella oliko esikoisen synnytys jotenkin onnistunut tai epäonnistunut, vaan enemminkin mietin niitä asioita, joista olen ylpeä ja jotka taas toivoisin nyt menevän eri tavoin. Synnytys on uskomattoman kaunis kokemus - vaikka toki myös tietyllä tapaa brutaali - enkä halua sitä siksi millään tavalla arvottaa. En halua myöskään ajatella, että tulevan synnytyksen tulisi mennä jollakin tietyllä tapaa, mutta toivon kuitenkin, että synnytys etenisi luonnollisesti ja tapahtuisi alateitse. Vaikka viimeksi sainkin kolmannen ja/tai neljännen asteen vammat ja toistakymmentä tikkiä, toivon silti voivani synnyttää alateitse. Toivon myös, että olen itselleni armollisempi ja otan vastaan kipulääkettä. Viimeksi kun mentiin lopulta luomuna, kun epiduraalia ei voitu enää lopussa laittaa napanuoran ollessa kaulan ympärillä. Toivon myös kätilöiltä avoimuutta, sillä viimeksi minulta pimitettiin tietoja, jotka saivat oloni kamalaksi. Etenipä synnytys miten tahansa, haluan tietää mitä tapahtuu.
Esikoisen synnytyksestä poiketen nyt huolta aiheuttaa se, että ehtiihän mies mukaan synnytykseen. Nyt ei kotoa lähdetäkään ovet paukkuen sairaalaan, vaan meillä on esikoinen huolehdittavanamme. Olemme sopineet naapureiden kanssa, että he tulevat tähän meille mikäli meille tulee kovin kiire ja ennen kuin isovanhemmat ehtivät lapsenvahdiksi toiselta paikkakunnalta.
Vielä yhdeksän viikkoa laskettuun aikaan. Esikoinen syntyi tasan 40+0, joten on jännä nähdä kuinka nyt käy. Eskoisesta synnytys alkoi supistuksilla yöllä ja minä kellotin supistuksia ja kirjoitin niitä ylös. Vissiin siihen on ihan sovelluskin, mutta eipä tullut ladattua :D Kellotin supistuksia yöllä ja jännitin, milloin voin herättää miehen ja sanoa, että no nyt se syntyy <3 toivottavasti kaikki menisi myös tällä kertaa hyvin <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti